Toimittajat mäkihypyn sääntökoulutuksessa
Mikä voisikaan olla enemmän talvista kuin kunnon polemiikki mäkihyppykilpailun jälkeen? Sorrettiinko suomalaisia vai olivatko tuomarit oikeassa? Median osuus keskustelujen nostattajana on sen verran tärkeä, että asiasta kiinnostuneille toimittajille järjestettiin mäkihypyn sääntökoulutus.
Mäkihypyssä on viime aikoina tehty monia merkittäviä muutoksia, joista yksi on ollut ns. jurypituuden eli K-pisteen poistaminen. Tilalle otettiin HS- eli hill size -arvo, joka on käytännössä lähes sama kuin tähän asti kilpailuissa käytetty jurypiste.
Kilpailussa HS-arvo tulee parhaiten näkyviin pitkissä hypyissä, sillä jos hyppääjä yltää 95 % HS:stä, aiheuttaa se juryn kokoontumisen. Mäkituomareiden ”Obmanin” eli esimiehen Pekka Hyvärisen mukaan koekierros onkin tärkeä paikka, kun lavan paikkaa mietitään.
– Parhaiten oikean korkeuden löytää, kun laittaa parhaimman hyppääjän hyppäämään lähes parhaimmissa olosuhteissa. Jos hän hyppää lähelle HS-pisteeseen jääden siitä vielä muutaman metrin, on lava oikeassa paikassa, sillä silloin meillä on vielä varaa pelata, Hyvärinen selvitti.
Hyppylavaahan ei vaihdeta kesken kierroksen, kuten ei myöskään ennen kisaa määriteltyä tuulirajaa, vaan tarvittaessa kilpailu keskeytetään ja kierros aloitetaan alusta. Juuri tuosta tuulirajan muutoksesta oli kyse, kun viime kaudella Oberstdorfin MM-kilpailuissa yhdistetyn kilpailun toinen hyppykierros keskeytettiin ja aloitettiin uudelleen.
– Kaikille hyppääjille yritetään taata tällä tasavertaiset tuuliolot, lajijohtaja Janne Marvaila kertoi.
Olivatko norjalaiset sittenkin oikeassa?
Harvassa oli viime talvena mäkihyppykilpailut, joissa ei olisi suomalainen mäkikansa heristänyt nyrkkiään tuomareille. Kun ykköskotkaamme Janne Ahosta rangaistiin erityisesti norjalaisten taholta epätäydellisestä alastulosta, oli se lähestulkoon kansanliikkeen paikka.
Pekka Hyvärinen toteaa kuitenkin monen kauhuksi norjalaisten olleen lähempänä totuutta kuin korkeita pisteitä tarjonneet tuomarit.
– Janne osaa tehdä todella hyvin alastulon, mutta hänellä on siinä myös ongelmia, etenkin ylipitkissä hypyissä, Hyvärinen sanoi.
Tuomarit arvostelevat hyppääjää kolmella eri osa-alueella: ilmalennossa, alastulossa ja loppuliu’ussa. Ilmalennossa katsotaan hyppääjän taito lentää ja kuinka hyvin hän osaa hyödyntää ilmavirtauksia. Vartalon ja suksien pitää pysyä aerodynaamisessa paketissa ja käsien, suksien ja jalkojen symmetriasta poikkeaminen aiheuttaa vähennyksiä.
Oikeaoppisessa alastulossa siirtyminen siihen aloitetaan jouhevasti jo ilmalennon loppupuolella. Toinen jalka siirretään hieman toisen eteen ja kun sukset ovat saaneet maakosketuksen, siirretään toinen jalka selvästi, noin yhden jalanmitan verran, eteen telemarkiin. Loppuliu’ussa telemark on säilytettävä 10–15 metriä suksien ollessa samaan suuntaan, vain aurausasento sallitaan tämän lisäksi.
– Arvostelu kestää aina kaatumisrajaan asti. Jos siis hyppääjä tuulettaa hyvää hyppyään, horjahtaa ja esimerkiksi koskee tämän takia kädellään maahan, tulee siitä vähennyksiä, Hyvärinen muistutti toimittajille.
– Tuplavähennyksiä ei kuitenkaan tehdä eli jos ongelmat ovat lähtöisin jo alastulosta, ei pisteitä vähennetä enää loppuliu’usta.
Telemark vai tasajalka-alastulo?
Se, mikä aiheuttaa edelleenkin keskustelua, on sääntöjen antama liikkumavara. Pohjoismaat ovat Hyvärisen mukaan useissa asioissa samoilla linjoilla, kun taas Keski-Euroopan maat eivät. Spekulaatiota käydään esimerkiksi Adam Malyszin hyvin elävistä suksista ilmalennon aikana, mikä pohjoismaalaisten tuomareiden mielestä on virhe, mutta keskieurooppalaisten mielestä ei.
Toisaalta myös Suomen ja Norjan tuomareilla on omia näkemyseroja. Siinä missä suomalaiset tekevät vähennyksiä vajaista telemarkeista, merkitsevät norjalaiset samaisen vajaan alastulon puhtaasti tasajalka-alastuloksi ilman telemarkia.
Keskustelut jatkuvat siis varmasti tulevallakin kaudella, mutta sääntökoulutuksen myötä voivat toimittajat itse asettua ainakin hetkeksi mäkituomareiden asemaan ja nähdä asiasta toisenkin puolen.