Uutisen päiväys

6.9.2006← Takaisin

TD luottaa Valkeakosken SM-hiihtojen onnistumiseen

Valkeakosken SM-hiihtojen järjestelyt ovat hyvässä vauhdissa. Kisojen TD ja media TD katsastivat tilannetta syyskuun alussa.

Valkeakoskella ratkaistaan viestien ja molemmilla hiihtotavoilla käytävän takaa-ajohiihdon Suomen mestaruudet 20.-21.1.2007. Valkeakosken Hakalla on SM-kisojen järjestämisestä paljon kokemusta. Yleisen sarjan mestaruudet ratkaistiin Korkeakankaalla viimeksi vuonna 2003. Ohjelma oli tuolloin aivan sama kuin ensi tammikuussakin.

Vaikka edellisistä kisoista on vasta vähän aikaa, on muutoksiakin odotettavissa, mm. ratoja on levennetty. Järjestäjät tuumivatkin, että Korkeakankaalla alkaa olla "Valkeakosken ainoa moottoritie".

Hiihtoliiton asettama TD Valkeakoskella on Matti Harju. Syyskuisen tarkistusmatkansa jälkeen mies on tyytyväinen.
- Yhteislähtökilpailussa lähdön ruuhka pyritään eliminoimaan helpottamalla alkulenkkiä. Stadionille rakenteilla oleva ylikulkusilta auttaa liikennejärjestelyjenkin hoitamisessa. Muutenkin työt tuntuvat olevan hyvässä vauhdissa. Uskon, että Haka tulee onnistumaan kisajärjestelyissä, Harju sanoo.