Uutisen päiväys

6.1.2007← Takaisin

Tanja Poutiainen laski kolmanneksi Sloveniassa

Tanja Poutiainen laski upeasti kolmanneksi Slovenian Kranjska Goran maailmancupin suurpujottelukilpailussa. Voiton vei Itävallan Nicole Hosp. Toiseksi kiilasi ensimmäisen kierroksen viidenneksi nopein, lähtönumerolla 28 startannut Italian Nicole Gius.

Toisen laskun alun Poutiainen aloitti todella hienosti. Alkuosan nopeus hiipui hieman loppua kohti, mutta kokonaisaika riitti takaamaan suomalaiselle kauden toisen palkintopallisijoituksen. Poutiaisen hienon kokonaissuorituksen pohjusti ensimmäisen laskun loppuosa. Rovaniemeläinen oli radan alun väliajoissa kärkeä reilusti perässä, mutta puristi loppuosan todella vauhdikkaasti. Ensimmäisen laskun jälkeen seitsemäntenä startannut Poutiainen oli johtavaa Hospia 0,28 sekuntia jäljessä.

– Ensimmäisen laskun alussa en päässyt ihan rytmiin. Tulin portille vähän myöhässä tai ajoissa. Loppu tuntui sitten todella hyvältä. Toinen laskukin tuntui hyvältä koko ajan. Loppua varmistelin pikkuisen ja vähän olisi voinut vielä kiristää, mutta hyvä näin. Palkintopallle pääsy tyydyttää aina ja siellä sijoitus on pienestä kiinni, kertasi iloinen Poutiainen

 

Kolmantena ensimmäisen laskun jälkeen oli yllätysnimi Iso-Britanniasta. Lähtönumerolla 38 upeasti laskenut Chemmy Alcott jäi kärjestä 0,54 sekuntia. Toisella kierroksella Alcott sortui virheisiin ja tippui 14:nneksi.

 

Ensimmäisen kierroksen jäinen rata oli muutamien tiukkojen käännösten vuoksi teknisesti vaativa ja se aiheuttikin lukuisia uloslaskuja. Keskeytyksen kokivat muun muassa olympiavoittaja Julia Mancuso, suurpujottelucupia johtanut Katrin Zettel ja kokonaiscupia johtava Marlies Schild.

– Laskin ensi kertaa täällä. Rinne oli mukava laskea. Tekniset ja vaativat radat sopivat minulle. Ensimmäinen rata vaati hyvää tuloa kummuille ja ne osuivat minulla kohdalleen. Muutenkin olosuhteet olivat hyvät, Poutiainen kertoi aurinkoisesta Sloveniasta.

 

Hyviä suorituksia pujottelussa kauden aikana esittänyt Sanni Leinonen ei kyennyt jatkamaan loistosuorituksia suurpujottelussa. Leinonen, 17, karsiutui jatkosta jäädessään ensimmäisellä laskulla kärjestä 2.9 sekuntia ja sijoittuen 34:nneksi

– Lasku alkoi hyvin, mutta mokasin jyrkän lopussa ja siinä meni liikaa aikaa. Loppu tuli ihan ok ja jos olisin laskenut koko ajan samalla tavalla, niin toisen kierroksen paikka olisi tullut, kertasi Leinonen liikoja harmittelematta.

 

Poutiainen jatkaa suurpujottelucupin kolmantena 169 pisteellä. Johdossa on Hosp 230 pisteellä. Toisena taulukossa on Zettel 200 pisteellä.

– Kisa on alussa vielä. Tavoitteeni cupissa ovat korkealla ja kärjessä on todella tiukkaa taistelua luvassa, lopetti Poutiainen.

 

Täydelliset tulokset: http://www.fis-ski.com/

 

SportSignal

 

Stefan Ikonen