Uutisen päiväys

30.9.2006← Takaisin

Tami Kiuru kolmas Kligenthalin FIS kesä GP:ssä

Suomen Tami Kiuru nousi kolmanneksi FIS kesä GP:n viimeistä edellisessä osakilpailussa. Voiton vei Puolan Adam Malysz. Toinen oli Adreas Widhölzl AUT.

Kesäkaudella kilpailemisen vähemmälle jättänyt ja harjoitteluun keskittynyt Suomen mäkijoukkue palasi kansainväliseen kilpailuruljanssiin täysillä Klingenthalin HS 140 metrin kilpailussa, joka on FIS kesä Grand Prix:n viimeistä edellinen osakilpailu. Finaali käydään Saksan Oberstdorfissa tiistaina 3. lokakuuta.

- Koska edessä on yli kolmen vuoden tiukka jakso, päätimme kesäkaudella keskittyä voimaharjoitteluun ja tekemään perusharjoittelua hyvin. Kesä GP:n finaalikilpailuissa katsotaan, missä ollaan menossa, sanoi päävalmentaja Tommi Nikunen ennen Saksaan lähtöä. Kilpailu jälkeen hän totesi joukkueen tarvitsevan lisätuntumaa kilpailemiseen.
- Vaikka tuuli kisaa heittelikin, ei tämä missään tapauksessa ollut ajan hukkaa, hän summasi kisaa, joka veti Klingenthalin mäkimottuun täyden katsomon, yli 12 000 henekä.

Klingenthalin tulokset osoittavat, että suomalaiset ovat hyvin mukana kuvassa. Tami Kiuru nousi komeasti ensimmäisen kierroksen 17. sijalta palkintopallille kolmanneksi. Hän oli toisen kierroksen paras ja hyppäsi kilpailun pisimmän hypyn, 139 metriä.
- Ennen kisaa en todellakaan tiennyt mitä odottaa. Olen tyytyväinen, että sain kilpailuun kolme hyvää hyppyä, vaikken erityisemmin pidäkään Klingenthalin mäestä. Tästä on hyvä jatkaa Oberstdorfiin. Parannettavaa toki on, mutta kuntoni on hyvä, kertoi Tami Kiuru kisan jälkeen.

Myös Janne Ahosen nousu oli huikea. Jaettuaan ensimmäisellään 24. sijan Janne Happosen kanssa, hän paransi toisellaan sijakseen 11.  Ahosen 135,5 metriä kantanut hyppy oli kierroksen kolmanneksi paras. Itse mies ei ollut kilpailun jälkeen ollenkaan tyytväinen.
- Koko kisa meni ihan pieleen. Ensimmäinen hyppy oli teknisesti parampi, vaikka tuuli sitä haittasikin. Minulla ei ole kesä GP:stä mitään odotuksia, enkä usko, että Oberstdorf menee sen kummemmin.  En ota siitä paineita, vain talvi merkitsee jotain. Nyt keskitytään harjoitteluun,  Ahonen tuumi.

Kaksi edellistä kesä GP:n kilpailua Japanissa voittanut Janne Happonen nousi viisi sijaa ja oli 19:s.
- Ensimmäinen hyppyni oli tosi huono. Toiseen olen tyytyväinen. Minulle kilpailut tähän aikaan ovat hyvää harjoittelua. Yritän Oberstdorfissa taas päästä kärkikymmenikköön, lupasi Happonen. 

Sijalle 23 yltäneellä Matti Hautamäellä oli tekniikkaongelmia. Vaikkei hän ollut hyppyihinsä tyytyväinen, Klingenthalin kisatunnelmaa hän kiitteli.
- Paljon yleisöä ja kaikkia hyppääjiä kannustettiin, Hautamäki sanoi ja lupasi yrittää parempaa tulosta finaalikilpailussa Oberstdorfissa.

Jussi Hautamäki  oli 27:s. Harri Olli ei selviytynyt varsinaiseen kilpailuun. Hän oli 40:s.

”Man on the Day” –palkinnolla ja 1000 eurolla palkittiin päivän kakkonen, Itävallan konkari Andreas Wildhölzl. Palkinnon saa kilpailussa parhaiten sijoittunut karsinnan kautta (Top 15 ulkopuolelta)  kisaan tullut hyppääjä.

Voitollaan Japanin osakilpailut väliin jättänyt Adam Malysz nousi jälleen FIS kesä GP:n johtoon 445 pisteellä. Toisena on Wolfgan Loitzl  AUT 436 pisteellä, kolmantena Sveistin Simon Amman 386 pisteellä. Suomalaisista korkeimmalla on Janne Happonen, seitsemäntenä 241 pisteellä.

Tulokset ja cuptilanteet: www.fis-ski.com 

Kuvat ja urheilijahaastattelut: Sina Glass