Uutisen päiväys

28.7.2005← Takaisin

Taitoa kehitettiin mäessä ja kuivaharjoittein

Vuokatin mäkikarnevaaleille on tultu hyppäämään ja mäkeen kivuttiinkin ensimmäisenä täytenä karnevaalipäivänä jo aamuvarhain.

Asiaankuuluvien alkuverryttelyjen jälkeen Urheiluopiston vieressä sijaitsevat HS15, HS35 ja HS50 täyttyivät innokkaista junioreista, joita opastivat muun muassa Akseli Kokkonen, Arttu Lappi ja Janne Happonen.

Ravitsevan lounaan jälkeen iltapäivällä karnevaaliohjelmassa oli jalkapalloilua, pompputestejä sekä tasapainoa, ketteryyttä ja koordinaatiota kehittäviä taitoharjoitteita, venyttelemäänkin päästiin. Puupalikalta toiselle loikkiminen ja tukin päällä kävely vaati tarkkuutta, sillä puu tuppasi pyörimään jalkojen alta. Jalkapallossa Antti Kuisma sai olla hereillä maalissa koko ajan, sen verran vaarallisia tilanteita hänen ryhmäläisensä loivat Kuisman torjuttavaksi.

Illalla ryhmäläisten ohjelmassa oli vielä palloralli, eli tenniksen, trampoliinin, sulkapallon, pingiksen ja sählyn parissa omatoimista siirtymistä toimintapisteeltä toiselle. Moni juniori suuntasi illalla myös hiihtoputkeen.

Perjantaina karnevaaleilla on kisapäivä ja ilta huipentuu yhteiseen illanviettoon, jossa musiikista vastaavat Ville Kantee, Olli Happonen ja Antti Kuisma. Illanvietossa jaetaan myös palkinnot paitsi perjantain kilpailujen, myös keskiviikon kilpailujen osalta.