Uutisen päiväys

13.3.2005← Takaisin

Super-Tanjan kilpailuhermot rautaa – myös suurpujottelucupin voitto Suomeen

Suomen Tanja Poutiainen osoitti tasonsa varmistamalla kauden viimeisessä osakilpailussa itselleen suurpujottelun maailmancupin voiton. Hän sijoittui Lenzerheiden finaalissa hienosti toiseksi Espanjan Maria Jose Rienda-Contrerasin voittaessa kilpailun.

Suomen Tanja Poutiainen käytti tilanteen hyväkseen, kun sellainen hänelle annettiin. Maailmancupin suurpujottelun finaalissa hän teki kylmähermoisesti kaksi tasapainoista suoritusta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen hän oli kolmas ja kohensi sijiotustaan toisella yhden sijan. Espanjan Maria Jose Rienda-Contreras johti kisaa jo ensimmäisen kierroksen jälkeen ja piti sijansa loppuun asti. Samalla hän sijoittui suurpujottelucupissa kolmanneksi ohittaen sunnuntaina epäonnistuneen Tina Mazen.

Päivän suurin epäonnistuja suurpujottelussa oli kuitenkin Ruotsin Anja Pärson, joka sai luovuttaa cupvoittajan punaisen liivin Poutiaiselle. Ensimmäisen kierroksen jälkeen ruotsalainen oli vielä hyvissä iskuasemissa viidentenä. Toisella hän lauantain tapaan epäonnistui. Päivän sijoitus, 17:s, merkitsi suurpujottelucupin kakkossijaa. Maailmancupin kokonaiskilpailun kristallipallon Pärson kuitenkin sai vastaanottaa niukasti ennen Kroatian Janica Kostelicia.

Naisten suurpujottelun maailmancup:
1. Tanja Poutiainen 461 pistettä
2. Anja Pärson SWE 410 pistettä
3. Maria Jose Rienda Contreras ESP 384 pistettä

Naisten maailmancupin kokonaistilanne:
1. Anja Pärson SWE 1359
2. Janica Kostelic CRO 1356
3. Renate Götschl AUT 1164
5. Tanja Poutiainen 1039

Tulokset ja cuptilanteet: www.fis-ski.com