Uutisen päiväys

29.12.2006← Takaisin

Suomen yhdistetyn joukkue toiveikkaana Saksan kilpailuihin

    Ensimmäisten harjoitusten jälkeen kaikki näyttäisi olevan hyvin Suomen yhdistetyn joukkueen käydessä joulutauon jälkeen tosi toimiin.

    Yhdistetyn maailmancup jatkuu lauantaina Ruhpoldingissa, Saksassa. Suomen joukkue pääsi eilen hiihtoharjoituksiin, Anssi Koivuranta tosin joutui tyytymään lainasuksiin omien jäätyä matkan varrelle. Tänään kaikilla oli jo omat varusteet, kun otettiin harjoituksissa tuntumaa HS128 metrin mäkeen.

    - Harjoitukset menivät kauttaaltaan ihan hyvin vaikka emme ole päässeet treenaamaan isossa mäessä pitkään aikaan, kertoi päävalmentaja Jouko Karjalainen heti hyppyjen jälkeen.
    - Tarkoituksena oli joulutauolla päästä Rukalle suurmäkeen, mutta tuuli esti ne suunnitelmat. Tuuli haittasi muutenkin - Rovaniemellä ei päästy edes HS100 mäkeen vaan Hannullakin (Manninen) viimeisimmät harjoitushypyt olivat 60 metrin mäestä.
    - Mäki täällä on hyvässä kunnossa, samoin latu, vaikka pientä rinkiä joudutaan hiihtämään. Luonnon lunta on tuskin ollenkaan. Odotettavissa on aika sutina lauantaina, kun Gundersenin 15 kilometrillä hiihdetään kahdeksan 1,8 km:n kierrosta, ennakoi Karjalainen, joka odottaa joukoiltaan hyvää tulosta viikonlopun kilpailuista.

    Schonahin kilpailu siirtyy Oberstdorfiin

    Tämän päivän mäkiharjoitusten jälkeen FIS:n yhdistetyn kilpailun koordinaattori Ullrich Wehling toi joukkueille tiedon, että Schonachista 6.1.2007 peruttu kilpailu tullaan käymään Oberstdorfissa.

    - Ei pojilla taida olla mitään sitä vastaan, että kisapaikka muuttuu. Itselleni tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että vaikka olen ollut pitkään mukana, en ole koskaan käynyt Oberstdorfissa. Omana aktiiviaikanani siellä ei kilpailtu, enkä ole sattunut MM-kisojenkaan aikaan olemaan joukkueessa, Karjalainen kertoi.

    Yhdistetyn maailmancup

    30.12.2006 Ruhpolding GER Gundersen HS128/15.0 km
    3.1.2007 Ruhpolding GER joukkuesprintti HS128/2 x 7.5 km

    6.1.2007 Oberstdorf GER Gundersen HS137/15.0 km

    Suomen joukkue:
    Hannu Manninen, Anssi Koivuranta, Jaakko Tallus, Janne Ryynänen ja Ville Kähkönen.

    Yhdistettyä televisiossa

    Ruhpoldingin kilpailu on nähtävissä
    30.12.2006 Yle24:llä ja Yle TV2:n lähetyksessä:
    klo 10.55 Yle24 mäkiosuus
    klo 14.50 Yle24 hiihto-osuus
    klo 14.50 Yle TV2 kooste mäkiosuudelta ja hiihto

    3.1.2007
    klo 18.15 Yle TV2 joukkuesprintti