Uutisen päiväys

12.12.2007← Takaisin

Suomen Julia Kykkänen saavutti ensimmäiset cup-pisteensä Norjassa

Lahden Hiihtoseuraa edustava Julia Kykkänen,13, hyppäsi cup-pisteille mäkihypyn Continental-cupin kahdessa osakilpailussa Norjan Notoddenissa.

HS 100 mäessä pidetyissä kilpailuissa hän oli tänään 16:s. Tiistaina hän otti uransa ensimmäiset cup-pisteet sijoittumalla 27:nneksi.

 

Tämän päivän kilpailussa Kykkänen hyppäsi 81,5 ja 83,5 metriä ja keräsi 187, 0 pistettä. Molemmat hypyt kantoivat lähes 10 metriä enemmän kuin tiistain kilpailussa.

 

- Sain ponnistuksen osumaan paremmin kohdalleen ja osasin lentääkin paremmin. Olosuhteet olivat hyvät. Pidin mäestä, vaikka lentorata heitti aika korkealle, kertoi iloinen Kykkänen, joka seuraavassa kilpailussa lähtee tavoittelemaan vielä parempaa sijoitusta.


- Pitäisi päästä 15 parhaan joukkoon, kun nyt olin 16:s, Julia Kykkänen mietti. Seuraava COC-kilpailu pidetään tammikuun puolivälissä, 19.-20.1.2008, Ljubnossa, Sloveniassa HS 95 mäessä. Seuraavien osakilpailujen piti alun perin olla Lahdessa, mutta tulevalle viikonlopulle sinne suunnitellut kilpailut jouduttiin peruuttamaan lumen puutteen vuoksi.

 

- Lahdessa mäet olivat hyvässä kunnossa vielä viime torstaihin asti.

Perjantaina jouduttiin tekemään päätös kaikkien aikojen ensimmäisen Suomessa järjestetyn naisten COC-kilpailun peruuttamisesta, harmitteli SHL:n naisten mäkihyppyryhmän valmentaja Kimmo Kykkänen, Julian isä.

 

- Kilpailun taso Norjassa oli todella kova. Naisia oli mukana 11 maasta. Kesällä maita oli mukana vielä enemmän. Naisten mäkihyppy on otettu vakavasti varsinkin Norjassa, Saksassa, Italiassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Japanilaiset eivät nyt olleet mukana, johtuen Lahden kilpailun peruuntumisesta. Yhden kilpailutapahtuman takia on aika kallista tulla Japanista asti, Kykkänen tiesi.

 

Notoddenin molempien COC-kilpailujen kärkikolmikko oli sama. Ylivoimainen voittaja molempina päivinä oli Norjan Anette Sagen,22, joka ainoana hyppäsi yli 100 metriä - keskiviikon kilpailun ensimmäisellä kierroksella.  Toiseksi sijoittui Yhdysvaltain Lindsey Van,23, ja kolmanneksi Jaqueline Seifriedberger,16, Itävallasta. Keskiviikon kilpailussa hän sai jakaa sijan Sloveniaa edustavan Maja Vticin,19, kanssa. Vtic oli tiistain kilpailussa neljäs.

 

 

Tulokset:

 

Mäkihypyn Cotinental-cup, naiset HS100 Notodden, NOR

 

12.12.2007

1. Anette Sagen NOR (98,5 - 99,0) 259,5 pistettä
2. Lindsey M. Van USA (97,5 - 92,0) 248,0
3. Jaquline Seifriedberger AUT (90,5 - 90,5) 227,4
4. Maja Vtic SLO (90,0 - 89,5) 227,4

16. Julia Kykkänen FIN (81,5 - 83,5) 187,0

 

11.12.2007
1. Anette Sagen NOR (100,5 - 97,0) 259,5 pistettä
2. Lindsey M. Van USA (95,0 - 95,5) 250,5
3. Jaquline Seifriedberger AUT (93,0 - 91,5) 235,0
27. Julia Kykkänen FIN (76,5 - 79,5) 164,5

 

Tulokset kokonaan:

http://www.heddalhopp.no/nyheter/1197484237

 

Cup-tilanteet: http://www.fis-ski.com/