Uutisen päiväys

4.10.2006← Takaisin

Suomen asema alppihiihdon kansainvälisessä toiminnassa on vahva

Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) syyskokouksia pidettiin Zürichissä viikonloppuna. Suomen asema alppihiihdon kv. kentässä on vakiintunut korkealle tasolle.

Suomen asema korkean tason alppihiihtokilpailujen järjestäjänä vahvistuu edelleen. Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) syyskokouksissa Zürichissä varmistui, että naisten ja miesten maailmancupin pujottelun avauskilpailu on Levillä jatkossakin.

- Tällä hetkellä kalentereita on lyöty lukkoon kauteen 2008-09 asti eli meillä on nyt jo varmasti kolme perättäistä pujottelun avausta. Erityisen huomionarvoista tässä on se, että maailmancupin kilpailujen määrää ollaan vähentämässä, näin yksittäisten osakilpailujen arvo nousee selvästi. Esimerkiksi kaudella 2008-09 kilpailuja on naisille suunniteltu 31, kun niitä viime kaudella oli 39. sanoo Suomen Hiihtoliiton alppilajien lajijohtaja Janne Leskinen.
- Myös alppihiihdon Euroopan cupin kilpailuja tullaan Suomessa järjestämään säännöllisesti tulevaisuudessakin, Leskinen jatkaa.

Paitsi kilpailukalenterin päivämääriä, tarkennettiin FIS:n kokouksissa kalenteria muutenkin. Päätettiin mm., että maailmancup-kilpailu kristallipalloineen käydään myös alppiyhdistetyssä. Kalenterissa on merkittynä kolme osakilpailua, joista vähintään kahden tulee toteutua, jotta cup-palkinnot voidaan jakaa.

Åressa 3.-18.1.2007 pidettävissä alppihiihdon MM-kisoissa tullaan miesten suurpujottelussa järjestämään karsintakilpailu varsinaiseen kilpailuun pääsemisestä, mikäli ilmoittautuneita on paljon, 150-160. Keskiviikkona 14.2.2007 pidettävään kilpailuun pääsee ilmoittautuneista 50 parasta (maailmancupin pisteiden ja FIS-listojen perusteella). Loput ilmoittautuneet osallistuvat karsintakilpailuun (2 kierrosta) maanantaina 12.2.2007. Karsinnan 25 parasta hyväksytään varsinaiseen kilpailuun, jossa maailmanmestaruuden ratkaisee yhteensä 75 miestä.

Suomalaisten radanmerkkaukset maailmancupissa tulevalla kaudella

Alppihiihdon maailmancupin kilpailuissa on käytäntönä, että maajoukkueiden valmentajat merkkaavat osakilpailuissa ratoja. Tulevalle kaudelle Suomelle on arvottu seuraavat radanmerkkaustehtävät:

Naisten maailmancup: 19.12.2006 Megeve FRA pujottelu 1. kierros (Michael Bont), 21.1.2007 Cortina d´Ampezzo ITA suurpujottelu 1. kierros (Michael Bont), 11.3.2007 Zwiesel GER pujottelu 2. kierros (Janez Slivnik)
Miesten maailmancup: 17.12.2006 Alta Badia ITA suurpujottelu 1. kierros (Pasi Laitakari), 28.1.2007 Kitzbühel AUT pujottelu 2. kierros (Christian Leitner).

Åren MM-kilpailuissa Suomi on mukana radanmerkkauspoolissa, josta kisojen radanmerkkaajat arvotaan. Åren MM-kisoissa suomalaisia on muissakin erityistehtävissä. Risto Happonen kuuluu tuomarineuvostoon ja Eero Hyvärinen on FIS:n asettama lääketieteellinen valvoja.

Kvittfjellissä, Norjassa 9.-11.3.2007 pidettävässä vauhtilajien maailmancupissa Suomen Seppo Heikkala tulee toimimaan tuomarina.

Tapaus Schönfelder toi tulosta

Vaikka Suomen vuonna 2004 CAS:lle ns. Schönfelder-tapauksesta (Itävallan Rainer Schönfelder sai Yhdysvaltain Park Cityssä 23.11.2003 pidetyssä maailmancupin pujottelukilpailussa kyseenalaisessa tilanteessa uusia laskunsa ja uusinta ratkaisi pujottelun maailmancupin voiton)tekemä valitus ei silloin tuonut konkreettisia tuloksia, on sen seurauksena saatu aikaan useita sääntömuutoksia koskien kilpailijan hylkäämistä ja protestikäytäntöä.