Uutisen päiväys

7.3.2006← Takaisin

Suomella vahva joukkue Holmenkollenin yhdistettyyn

    Jouni Kaitainen, Anssi Koivuranta, Hannu Manninen ja Jaakko Tallus edustavat Suomea yhdistetyn maailmancupissa Holmenkollenilla, Oslossa ensi viikonloppuna.

    Lauantaina 11.3. ohjelmassa on Gundersen-yhdistetty ja sunnuntaina 12.3. sprintti. Oslon jälkeen yhdistetyn maailmancupissa on jäljellä kaksi osakilpailua Japanissa.

    Maailmancupin voiton jo varmistanut Hannu Manninen, 27, lähtee taas täysillä mukaan toivuttuaan sitkeästä kuumetaudista, jossa lämpö nousi pahimmillaan 39 asteeseen.
    - Nyt alkaa olla normaali olo. Sunnuntaina olin eka kertaa vähän hiihtämässä ja ihan hyvävoimaiselta tuntui, Manninen kertoi tiistaina.
    - Mäkeen olen menossa tänään ja tarkoitus on hypätä Ounasvaaran HS100 mäestä vielä toinenkin harjoitus ennen reissua, Manninen jatkoi ja totesi, että hinku kisaan on kova.
    - Viime viikonloppuna oli vaikea pysyä paikoillaan, kun katseli televisiosta kilpailuja Salpausselältä. Kova halu on päästä taas kisaamaan, Manninen sanoi.

    Myös toinen sairastuvalla ollut yhdistetyn maajoukkuemies, Jaakko Tallus, 25, on toipunut angiinastaan.
    - Sunnuntaina söin viimeiset antibiootit ja lauantaina olin jo Kuopiossa hyppäämässä. Tosi mukava oli päästä taas lentämään. Vaikka hyppäsin vain Puijon normaalimäestä, se tuntui paljon paremmalta kuin Pragelaton suurmäki, Tallus vertaili ja kertoi hiihtämisenkin vähitellen sujuvan.
    - Aluksi tuntui vähän voimattomalta, mutta olot täällä Lieksassa syntymäkotini maisemissa ovat erinomaiset. Kymmenen astetta pakkasta ja aurinko paistaa. Uskon, että parilla voimaharjoituksella kaikki on jälleen kunnossa, Tallus sanoi.

    Anssi Koivuranta, 17, on lähdössä yhdistetyn kilpailun "mekkaan", Holmenkollenille nyt urallaan ensimmäistä kertaa. Motivaatiota kilpailemiseen riittää, varsinkin kun takana on Salpausselän viikonloppu, johon hän on kaikin puolin tyytyväinen. Tuloksena oli neljäs sija Gundersen-yhdistetyssä ja hurrikaanisprintin seitsemäs sija.

    Jouni Kaitainen, 25, kilpaili pitkän olympiatauon jälkeen ensimmäistä kertaa Salpausselällä. Hän oli perinteisessä yhdistetyssä 14:s ja sprintissä 25:s.

    Holmenkollenin yhdistetyn ohjelma:
    Lauantai 11.3.2006
    klo 13.00 Gundersen-yhdistetyn mäki HS128
    klo 16.45 Gundersen-yhdistetyn hiihto 15 km V
    Sunnuntai 12.3.2006
    klo 11.00 sprinttikilpailun mäki HS128
    klo 13.30 sprinttikilpailun hiihto 7,5 km V

    Lisätietoja kilpailuista: http://www.holmenkollen-worldcup.no/en/

    Tulokset ja cuptilanteet: http://www.fis-ski.com/

    Yle TV2 näyttää Holmenkollenin yhdistettyä lauantaina 11.3. klo 16.00 ja sunnuntaina 12.3. klo 12.40-14.00.

    Lisätietoja: http://www.yle.fi/