Uutisen päiväys

11.3.2006← Takaisin

Suomalaislaskijat epäonnisia Ski Crossissa

    Ski Crossin maailmancup jatkui tänään Espanjan Sierra Nevadassa, mutta suomalaislaskijoita ei nähty kärjessä.

    Eilisen karsinnan jälkeen tämän päivän finaaliin raivasi tiensä Jenni Kilpinen ja Juha Haukkala. Epäonni iski kuitenkin jo aamunharjoituksissa, sillä Kilpinen loukkasi polvensa eikä päässyt osallistumaan kisaan ollenkaan.
    – Vielä emme tiedä, miten pahasti on käynyt. Täytyy toivoa, ettei kauhean pahasti, kertoi joukkueen valmentaja Toni Ollikka.
    Haukkalan tie sen sijaan päätyi heti ensimmäiseen erään, vaikka hän saikin hyvän startin alkuun. Hänen sijoituksensa oli lopulta 25:s.
    – Yksi corner meni pitkäksi ja Juha menetti siinä pelin. Kyllä tästä päivästä jäi huono maku, pettymyksiä täynnä, Ollikka summasi.
    Miesten kisassa voiton vei lopulta Tshekin Tomas Kraus ennen Itävallan Roman Hoferia ja Thsekin Stanley Hayeria. Naisissa ensimmäiset sijat vei Ranskan kaksikko Ophelie David ja Meryl Boulangeat, Itävallan Karin Huttary oli kolmas.
    – Kisa oli todella kovatasoinen ja mielenkiintoinen ja siihen mahtui paljon pahojakin kaatumisia, Ollikka kertoi.
    Ski Crossin maailmancup jatkuu vielä sunnuntaina Sierra Nevadassa.