Uutisen päiväys

3.1.2007← Takaisin

Suomalaisjuhlaa parisprintissä

Parivaljakko Anssi Koivuranta-Hannu Manninen ottivat komean voiton Saksan Ruhpoldingissa käydyssä yhdistetyn parisprinttikilpailussa. Yhden kierroksen mäkiosuus ja kaksi kertaa 7,5 kilometrin hiihto toivat suomalaisparille komean 8,2 sekunnin voiton ennen Saksan ykkösparia Sebastian Haseney, Ronny Ackermann. Kilpailun kolmanneksi sijoittui Itävallan ykkösjoukkue.

Ruhpoldingissa käyty yhdistetyn parispinttikilpailu oli Suomen ykkösparin näytöstä. Anssi Koivuranta ja Hannu Manninen pääsivät hiihto-osuudelle mainioista lähtöasetelmista. Mannisen 121,5 ja Koivurannan 127,5 metrinen ponnistus oikeuttivat mäkiosuuden kolmanteen sijaan. Mäkiosuutta haittasi lumisade ja ohjelmaan merkityn kahden hyppykierroksen sijaan yksi kierros riitti tällä kertaa.

Suomalaisten ero parhaaseen mäkijoukkueeseen, Ranskaan oli ainoastaan 12 sekuntia. Itävallan ykkösjoukkue pääsi ladulle kuusi sekuntia ennen suomalaisurheilijoita.
- Hannulta ja Anssilta hienot suoritukset. Olosuhteet olivat tosi hankalat. Märkää lunta tuli paljon ja sen vuoksi yksi kierros mäkeä jätettiinkin hyppäämättä. Onneksi se vähän helliitti aamupäivästä, silloin näytti tosi pahalta. Suomen joukkueen päävalmentaja Jouko Karjalainen totesi.

- Hannun hyppy oli yksi tämän talven parhaita kilpailussa. Hän vaihtoi sukset vanhaan pariin ja oli tyytyväinen luotettaviin ja tuttuihin välineisiin. Ne ovat vain pikkuisen rikki ja siksi niitä on jouduttu säästelemään, Karjalainen sanoi.

Hiihto-osuudella sivakoitiin yhteensä 12 osuutta, näin molemmille joukkueen edustajille kertyi matkaa kuusi kertaa 1,25 kilometriä.

Suomen pari saavutti kärjen jo toisella osuudella. Tämän jälkeen kuljettiin pitkään tasaisissa merkeissä ja Saksan ykkösjoukkueen kovat hiihtäjät Ronny Ackermann ja Sebastian Haseney ehtivät mukaan voittotaisteluun.

Hannu Mannisen meno oli kuitenkin kahdella viimeisellä omalla osuudellaan liian kovaa muille ja lopussa eroa kakkoseen Saksaan jäi 8,2 sekuntia. Kolmanneksi ylsi Itävallan pari Mario Stecher-Christoph Bieler (-37,2).
- Hiihtolenkki oli suhteellisen vaativat, lähes tulkoon sama kuin henkilökohtaisessa kilpailussa. Ainoastaan yksi kovempi nousu, mutta koko ajan joutui tekemään töitä, päävalmentaja analysoi.

Muilla suomalaisilla epäonnea

Suomen kakkosjoukkue Jaakko Tallus-Janne Ryynänen oli mäen jälkeen yhdeksäntenä. Janne Ryynäsen kohtaloksi hypyssä koitui sankka lumisade. Ryynänen jäi vauhdissa hyppyripöydällä muille peräti kolme kilometriä tunnissa. Suomen kakkonen hiihdettiin kierroksella kiinni ja se joutui keskeyttämään kilpailun.
- Jannelle sattui tänään kaikki epäonnet. Hiihdossa tuli kolarointia ja side irtosi kokonaan ja meidän toisen parin kilpailu meni viimeistään siinä pipariksi, valmentaja Karjalainen kertoi

Viides suomalaisedustaja päivän kilpailussa ei päässyt lainkaan ladulle asti. Ville Kähkönen kilpaili yhdessä Sveitsin Seppi Hurschlerin kanssa. Parivaljakon kilpailu keskeytyi hylkäämiseen.
- Sveitsin poika lähti hypyssä punaisia päin ja heidät hylättiin. Villeltä oli kuitenkin ihan hyvä hyppy. Oikein mukavat tunnelmat on kokonaisuudessaan. Kaksi viimeistä kisaa ja kaksi voittoa, Karjalainen lopetti.

1 Suomi I
2 Saksa I +8.2
3. Itävalta I +37.2 4.
4. Ranska I +45.0 5.
5. Norja I +1:01.5
6. Itävalta II +1:32.3

Tulokset kokonaisuudessaan www.fis-ski.com

 

SportSignal

Tuomo Keskiväli