Uutisen päiväys

6.1.2008← Takaisin

Suomalaisilla synkkä pujottelupäivä Sveitsissä

Vaikeassa rinteessä lasketussa Adelbodenin pujottelussa Marcus Sandell oli parhaana suomalaisena 38:s. Kalle Palander ja Jukka Leino laskivat ulos.

6.1.2008


Suomalaismiesten päivän kunto ei ollut kohdillaan Sveitsissä. Adelbodenin vaikea pujottelurinne oli hyvistä olosuhteista huolimatta liian haastava.
Vasta numerolla 68 radalle päässyt Marcus Sandell oli kisan paras suomalainen, mutta ei pystynyt raivoisasta yrittämisestä huolimatta selvittämään tietään toiselle kierrokselle.
- Aikamoista rock’n rollia se oli koko matka ylhäältä alas. Radalla ei ollut teräviä monttuja, kuten yleensä, vaan nyt syviä ja pehmeitä. Ainoa mahdollisuus mennä pujottelussa eteenpäin on saada paremmat FIS-pisteet ja sitä kautta lähtönumeroa pienemmäksi, se on ensi viikon tavoitteena EC-kisoissa, kohti Itävallan Naudersia matkaava Sandell jutteli.
Kalle Palander lähti kisaan numerolla 13 ja oli kärkilaskijaa vain kymmenyksen perässä ensimmäisessä väliajassa. Joukkueen valmentaja Janne Haaralan mukaan kaikki mahdollisuudet hyviin tuloksiin olivat olemassa. Palanderin kilpailu päättyi kuitenkin ulosajoon, kun suksi lipsahti portin väärälle puolelle.
- Hyvän alun jälkeen virhe jyrkällä pätkällä ja suksi meni kepin väärälle puolelle. Ei ollut mitään tehtävissä, kommentoi Palander, joka suuntaa harjoittelemaan Itävaltaan muiden joukkueen laskijoiden lähtiessä kilpailemaan Eurooppa-cupiin.
Numerolla 50 rinteeseen startannut Jukka Leino aloitti myös kohtuullisesti. Palanderin kanssa samoilla paikoilla ulosajanut Leino noitui kisan jälkeen vain itseään.
- Tänään oli kaikki mahdollista. Rinne pysyi hyvässä kunnossa ainakin minun laskuun asti, joten tänään kaikki oli itsestä kiinni. Olin ihan kohtuullisissa asemissa 1. väliajan jälkeen ennen kuin vedin kyljelleen ja siitä sain kammettua itseni ylös, mutta ei sitten sen pidemmälle. Jos tuon yhden virheen saa pois ja pääsee maaliin, niin vauhti on kyllä kohdillaan ja mahdollisuudet 2. kierrokselle ovat olemassa, pohti jo huomenna Eurooppa-cupin pujottelun laskeva Leino.
Miesten maailmancupin pujottelut jatkuvat Wengenissä viikon päästä sunnuntaina. Sitä ennen suomalaiset, Palanderia lukuun ottamatta, laskevat Eurooppa-cupin osakilpailuja, joista ensimmäiset kaksi pujottelua 7.–8.1. Itävallan Naudersissa.
Adelbodenin pujottelun tulokset 2. kierroksen jälkeen kokonaisuudessaan
http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=AL&raceid=52342