Uutisen päiväys

20.2.2004← Takaisin

Suomalaiset hienoissa asemissa lentomäen ensimmäisen päivän jälkeen

Suomen Tami Kiuru ja Janne Ahonen ovat erinomaisissa asemissa toisena ja kolmantena lentomäen MM-kisojen ensimmäisen päivän hyppyjen jälkeen. Kilpailua johtaa Saksan Georg Späth. Kaikki Suomen neljä edustajaa ovat kymmenen parhaan joukossa.

Slovenian sään haltijat eivät perjantainakaan olleet MM-kisojen järjestäjien puolella. Lunta satoi edelleen, tuuli sentään oli edellisestä päivästä laantunut. Kilpailun ensimmäinen kierros saatiin kuitenkin vietyä kohtuullisissa olosuhteissa läpi, kunnes jäljellä olivat parhaat kymmenen hyppääjää. Tauon jälkeen kisaa kuitenkin jatkettiin, vaikka olosuhteet eivät kovin tasapuoliset olleetkaan.

Toiselle kierrokselle lumisade laantui lähes kokonaan ja kilpailu pystyttiin viemään läpi suhteellisen hyvissä olosuhteissa. Se näky hyppyjen pituuksissa, jotka poikkeuksetta olivat selvästi ensimmäisen kierroksen mittoja pidempiä.

Suomalaisista ensimmäisen kierroksen parhaan hypyn  teki Tami Kiuru, joka 197,5 metrin leiskauksesta sai 191.0 pistettä. Toisellaan mies leiskautti uudeksi ennätyksekseen 218,5 metriä ja sai siitä 217,7 pistettä eli yhteensä 408,8 pistettä, jolla heltisi kahden kierroksen jälkeinen hieno kakkossija.

Vaikka Kiurun toinen hyppy lukujen valossa oli ensimmäistä parempi, hän itse tunsi onnistuneensa paremmin ensimmäisellä, jolla olosuhteet olivat selvästi hankalammat.

 

Kierroksen viimeisenä hypännyt Janne Ahonen joutui ensimmäisellä hypyllä tekemään töitä, "niin että hiki tuli siinä temppuillessa".

 

- En meinannut päästä kummun yli, olin varma ettei hyppy lennä 120:ta metriä. Kaikki temput siinä tai tehdä. Hypyn pituus oli 190 metriä. Sillä irtosi ensimmäisen kierroksen jälkeen viides sija. Toisellaan Ahonen hyppäsi kilpailun pisimmän hypyn 225,5 metriä - uusi henkilökohtainen ennätys. Enää Ahosenkaan ei tarvitse "hävetä", että hänen ennätyksensä oli tehty jossain muualla kuin Planicassa. Yhteispisteet 404,0 nostivat lahtelaisen kilpailussa kolmanneksi ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen.

 

Matti Hautamäen hypyt kantoivat 185,0 ja 217,5 metriä. Niistä kertyi 388,5 pistettä ja seitsemäs sija ensimmäisen päivän jälkeen. Kymmenen parhaan joukossa on myös Veli-Matti Lindström, jonka hypyt kantoivat 183,5 ja 219,0 metriä, pisteitä on 384,0.

Suomalaisittain tilanne on erinomainen toiseen päivään lähdettäessä.

Suomen joukkueen kovaa tasoa kuvaa se, että koekierroksella oman henkilökohtaisen ennätyksensä, 196,5 metriä, hypännyt Akseli Kokkonen jäi pois henkilökohtaisen kilpailun joukkueesta. Kokkonen pääsee lauantaina mäkeen koehyppääjänä ja tavoittelee tosissaan paikkaa sunnuntain joukkuekilpailuun.

Tulokset: www.fis-ski.com