Uutisen päiväys

24.8.2007← Takaisin

Suomalainen kemianteollisuuden yritys Kiilto mukaan alppihiihtoon

    Alppihiihdon talous on myötätuulessa. SHL alppihiihto vahvisti tänään uuden yhteistyökumppanin, kun sopimus pääyhteistyökumppanuudesta solmittiin kotimaisen Kiilto Oy:n kanssa.

    Lajin vuotuisesta budjetista ainoastaan 15 prosenttia tulee valtiorahoitteisesti Veikkausvaroista ja loput yhteistyösopimuksien kautta. Kiillosta tuli alppimaajoukkueen neljäs pääyhteistyökumppani yhdessä jo aiemmin mukana olleiden Audin, Fortumin ja Valion kanssa. Alppihiihdon kokonaisbudjetti käsittää huippu-urheilun lisäksi paljon valmennus- ja juniorityötä valtakunnallisesti sekä seuratasolla.

    ”Huippu-urheilun lisäksi entistä merkittävämpään rooliin jatkossa nousee juniorivalmennustyö, jota useissa eri hiihtokeskuksissa toteuttavat alppilajiseurat.” lajijohtaja Janne Leskinen kertoo.

    Kiillon ja Hiihtoliiton sopiman yhteistyön myötä alppilajien talous on hyvin pitkälti turvattu tulevalle ja seuraaville kausille. Optiollinen sopimus on voimassa vuoteen 2010 saakka.

    ”Alppilajien tulevan kauden budjetti on vielä hieman vajaa, mutta talous saatiin nyt tasapainoon uuden sponsorin vahvistumisen myötä. Merkittävä osa alppihiihdon tulevan kauden budjetista varmistui neljännen pääyhteistyökumppanin löydyttyä”, alppilajien sponsoroinnista vastaavan Infront Finland Oy:n Roope Ropponen kertoo.

    Ropponen kertoo, että pääyhteistyökumppaneiden määrä on rajattu alppihiihdon osalta viiteen. Sen lisäksi joukkueilla on vielä vaatetusyhteistyökumppani, jona alppihiihdon puolella jatkaa edelleen Halti. Neuvottelut viidennestä pääyhteistyökumppanista ovat vielä työn alla, mutta Ropposen mukaan asiat etenevät hyvää vauhtia.

    Leskinen ja Ropponen pitävät budjetin toteutumista erittäin tärkeänä. ”Sponsorirahoitettava osuus on lajissamme erittäin suuri ja pääsemällä budjettiin emme niinkään varmista huippu-urheilijoidemme menestystä maailmancupissa, vaan edesautamme myös seuratasolla tapahtuvaa valmennus ja koulutustoimintaa” Leskinen kertoo.

    Yhteistyökumppanien etsimisessä arvojen kohtaaminen on Leskisen mukaan keskeisessä roolissa.

    ”Molemmilla täytyy olla samanlaiset arvot”, Leskinen sanoo.

    Kiilto on kotimainen yritys, joka haluaa menestyä myös kansainvälisillä markkinoilla. Arvot kohtaavat Leskisen mukaan muun muassa huippuosaamisessa ja markkinajohtajuuden tavoittelussa.

    ”Siinä, missä jokainen meistä toivoo, että suomalainen alppihiihtäjä pärjää maailman huipulla, pyrkivät yhteistyökumppanimme maailman parhaiksi aloillaan” Leskinen jatkaa

    Kiillon toimitusjohtajan Erkki Soljan mukaan alppihiihto sopii lajina luontevasti Kiillon tukemiin yhteistyökumppanuuksiin.

    ”Meille tärkeitä asioita ovat kumppanin oma tavoitteellisuus, päämäärät ja arvomaailma, jotka mielestäni viestittyvät alppihiihdossa erinomaisesti” Solja toteaa.

    Molempien toiminnoissa näkyy vahvasti oman lajin ylivoimainen osaaminen, toiminnan täydellinen hallinta ja vahva ja aggressiivinen kilpailukyky myös kansainvälisesti.

    Kiilto hakee yritysviestintään myös luonnonmukaisia arvoja. Alppihiihto sijoittuu puhtaaseen ympäristöön, ilmaan ja lumeen. Kiillosta painotetaan puhtaan luonnon kunnioittamisen olevan erittäin olennainen osa sen omaa toimintakulttuuria ja yhteiskuntavastuuta, joka ulottuu tuotteiden raaka-ainevalinnoista ja tuotantoprosesseista aina valmiin tuotteen käyttö- ja hävitysohjeisiin.

    Kiilto on entuudestaan mukana mm. purjehduksen 49er luokassa, suunnistuksessa ja jalkapallossa. Alppihiihto tuo erittäin merkittävän ja näkyvän täydennyksen tähän sarjaan.

    ******************************************

    Kiilto Oy on vuonna 1919 perustettu, kemianteollisuuden tuotteita valmistava suomalainen perheyritys.  Toiminnan peruskiviä ovat korkealaatuiset tuotteet, oma tuotekehitys, nopeat ja varmat toimitukset sekä monimuotoinen asiakaskoulutus ja -neuvonta.   Suomessa Kiilto Oy on alan markkinajohtaja.  Markkinajohtajuus on myös Kiillon vientialueilla selkeä pidemmän tähtäimen tavoite.

    Kiillon yhteiskuntavastuuta on kestävä huolenpito sisäisen ja ulkoisen toimintaympäristön hyvinvoinnista.  Yhtiö panostaa vahvasti kotimaiseen tuotantoon ja kilpailukykyyn, toiminnan laatuun ja turvallisuuteen sekä oman henkilöstön jaksamiseen työssä ja työn jälkeen.

    Lisätiedot: www.kiilto.com