Uutisen päiväys

16.12.2006← Takaisin

Strandvall ja Venäläinen kolmansia Vuokatin Skandinavia-cupissa

Matias Strandvall ja Kati Venäläinen vastasivat parhaista suomalaissuorituksista maastohiihdon Skandinavia-cupin toisessa osakilpailussa Vuokatissa. Molempien sijoitus perinteisen hiihtotavan sprintissä oli kolmas.

Norja vei sekä naisten että miesten kilpailussa kaksoisvoiton, kun Astrid Jacobsen voitti ennen Guro Ström Sollia ja Ola Vigen Hattestad voitti ennen Simen Östenseniä.

Strandvall oli aika-ajossa vasta 15:s, mutta petrasi vauhtiaan päivän edetessä.
”Aika-ajo oli tosi heikko, ei kulkenut ollenkaan. Yleensä aika-ajon jälkeen sattuu keuhkoon ja joka paikkaan, nyt ei. Ajattelin, että ei tästä tule mitään, mutta onneksi onnistuin pääsemään jatkoon. Sen jälkeen meni erä erältä vahvemmin. Finaalissa minulla oli tosi vahva olo ja sijoitus on tosi hyvä”, Strandvall tuumi.

Miesten A-finaalin suomalaiskolmikosta Ville Verkama oli neljäs, mutta epäonnisin oli Kalle Lassila, jolta katkesi sauva ja hän jäi lopulta kuudenneksi. Naisten A-finaalissa hiihti Venäläisen lisäksi myös Kirsi Perälä, joka oli kuudes. Aika-ajossa Venäläinen oli neljänneksi nopein ja jaksoi hyvin jatkoerät loppuun asti.

”Aika paljon paremmin kulki, kun viime aikoina on kulkenut. Olen ollut vähän hukassa – jos tänään olisi mennyt huonosti, en oikein olisi tiennyt, mitä tehdä”, Venäläinen huokasi helpottuneena.

Sunnuntaina Vuokatin Skandinavia-cupissa hiihdetään vapaalla hiihtotavalla, naisilla matkana 10 ja miehillä 15 kilometriä.

Tulokset:

FIS Skandinavia-cup, 2. osakilpailu:

Vuokatti, Sotkamo:

Sprintti, perinteinen hiihtotapa (1,28 km):

Naiset: 1) Astrid Jacobsen Norja, 2) Guro Ström Solli Norja, 3) Kati Venäläinen Suomi, 4) Kine Beate Björnaas Norja, 5) Susanne Nyström Ruotsi, 6) Kirsi Perälä Suomi, 7) Kirsi Välimaa Suomi, 8) Marjo Loukkola Suomi,…10) Ulla Kiili Suomi.
Miehet: 1) Ola Vigen Hattestad Norja, 2) Simen Östensen Norja, 3) Matias Strandvall Suomi, 4) Ville Verkama Suomi, 5) Trond Iversen Norja, 6) Kalle Lassila Suomi,…11) Kusti Kittilä Suomi.

Täydelliset tulokset: http://www.championchip.fi/