Uutisen päiväys

21.10.2005← Takaisin

Sprinttihiihtäjät Düsseldorfissa

Sprinttihiihtäjät aloittavat maailmancupkautensa viikonloppuna Saksan Düsseldorfin kaupunkisprintissä. Suomalaishiihtäjät hakevat menestystä Reinin rannalta niin naisissa kuin miehissäkin.

Düsseldorfin kaupunkisprintti on tapahtuma, joka herättää huomiota. Aikaisen ajankohdan takia ei kaupungista löydy luonnonlunta, mutta sitä tuodaan aina kuorma-autolasteittain läheisestä lasketteluhallista. Tapahtumasta on tehty varsinainen festivaali ja se houkutteleekin paikalle tuhansittain ihmisiä, viime vuonnakin koko viikonlopun aikana katsojia oli paikalla 350 000!
Ajankohta ei aina ole ollut urheilijoiden mieleen, mutta lajien välisen kilpailun takia kauden aloitus tuntuu aikaistuvan vuosi vuodelta. Suomen maajoukkueen päävalmentaja Reijo Jylhän mielestä tähän osataan jo suhtautua paljon paremmin.
- Kyseessä on kuitenkin katsojamääriltään iso yksittäinen tapahtuma. Tämä ei ole enää pelkkää urheilua, vaan myös viihdettä, hän muistutti.
Olosuhteet Reinin varrella ovat harvoin olleet talviset, joten joukkueet huoltoryhmineen ovat varautuneet lähestulkoon mihin tahansa säähän.
- Olosuhteet voivat olla ihan mitä vaan +20 asteesta myrskyyn, naisten valmentaja Ismo Hämäläinen sanoi todeten, ettei hänen omat suojattinsa ole tänä vuonna ainakaan viime vuotta huonommassa kunnossa.
- Tulos on loistava, jos saamme yhden hiihtäjän A-finaaliin ja yhden B-finaaliin eli kaksi hiihtäjää kahdeksan joukkoon. Aikakarsinnasta pitäisi selvitä jatkoon neljä viisi urheilijaa, jos kaikki onnistuu.
Jylhä toteaa ”loistavan tuloksen” tarkoittavan miesten kohdalla sitä, että joku suomalaisista voittaa kisan, mutta koska hetken aikaa ei suomalaismiehet ole päässeet finaalivaiheeseen, lähdetään sitä tavoittelemaan ensisijaisesti.
- 16 parhaan joukkoon on tavoite, mutta paljon riippuu myös siitä, millaisia aikaeroja tulee, hän pohti.
Suomalaishiihtäjistä Virpi Kuitunen ja Pirjo Manninen pitävät Düsseldorfin maailmancupin avausta hyvänä kontrollikisana, mutta kumpikaan ei tee tuloksista suuria johtopäätöksiä.
- Kunhan pääsisi ensin jatkoon, Kuitunen naurahti muistuttaen olleensa viime vuonna Riikka Sarasojan kanssa ensimmäisiä putoajia karsinnassa.
- Sunnuntain joukkuekisassa lähdetään sitten hakemaan kovaa tulosta.
Manninen oli viime vuoden karsinnan ykkönen ja voitti B-finaalin sijoittuen viidenneksi. Tämän sijan parantaminen onkin hänen tavoitteensa tänä viikonloppuna.
- Mutta ei se ole maata kaatavaa, jos ei tänä viikonloppuna vielä tule menestystä, hän vakuutti.

Suomea kisassa edustavat:
Naiset: Virpi Kuitunen, Riitta-Liisa Lassila. Mona-Liisa Malvalehto, Pirjo Manninen, Aino-Kaisa Saarinen, Riikka Sarasoja
Miehet: Jirka Ilomäki, Jari Joutsen, Aki Kinnunen, Keijo Kurttila, Lauri Pyykönen

Lauantaina 22.10. ohjelmassa ovat naisten ja miesten henkilökohtaiset sprinttikilpailut ja sunnuntaina 23.10. parisprintit.



Lisätietoja: http://www.schnee-in-duesseldorf.de/