Uutisen päiväys

1.11.2005← Takaisin

SkiCatsitkin mielivät Torinoon

Maastohiihdon B-maajoukkueesta eli SkiCatseista löytyy monta hiihtäjää, joilla on sama tavoite kuin A-maajoukkueen hiihtäjilläkin: Torinon olympiakisat.

SkiCatsit esittäytyivät tiistaina median edustajille Saariselällä, jossa ryhmä pitää kauden neljättä leiriään. Catsit aloittivat toimintansa tänä vuonna noin kuukauden normaalia myöhemmin, mutta on tämän jälkeen kirinyt hyvin kiinni leiripäiviä. Kun joulukuussa pidettävä Vuokatin leiri lasketaan mukaan, tulee alkukauteen leiripäiviä 46 vuorokautta. Tämän lisäksi hiihtäjät on testattu Jyväskylässä kahdesti.
Catsien valmentajan Vesa Mäkipään mukaan tämä leiri- ja testimäärä on ollut varsin hyvä paketti.
- Olemme tehneet tänä vuonna ensimmäistä kertaa samat testit kuin A-maajoukkueen hiihtäjätkin eli matto- ja rullahiihtotestit. Mielestäni tämä on ollut merkittävä eteenpäinmeno, Mäkipää totesi.
SkiCatsit eivät ole jääneet paljoakaan A-maajoukkueen urheilijoista testituloksien perusteella, mutta Mäkipään mukaan kokonaisuus on se, mikä ratkaisee.
- Jos harjoitusvuosissa on eroa 5-7 vuotta, niin se näkyy väkisinkin.
Catsien kokoonpano onkin varsin nuorta, sillä miehissä kaikki hiihtävät ovat vielä alle 23-vuotiaita, naisissa ikäjakauma on 20-24 vuotta. Joukkueesta puhutaankin ”23-vuotiaiden maajoukkueena” ja hiihtäjien pääasiallinen tavoite onkin kevään U23 maailmanmestaruuskilpailut Slovenian Kranjissa. Mutta yhtä lailla urheilijoiden puheissa vilahtelee Torinon olympiakisatkin.
- Torinon kisat kiinnostavat todella paljon, totesi Riikka Sarasoja, joka avasi kilpailukautensa jo Düsseldorfin maailmancupissa.
Ja Sarasojan lisäksi Torinoon mielivät myös Kirsi Perälä, Marjo Korander, Ville Nousiainen, Toni Närväinen, Kalle Lassila ja Matti Heikkinen.
- Torinon kone näyttää olevan jo täynnä, mutta eiköhän sinne vielä yksi mahdu, viime kaudella jo maailmancupin pisteille hiihtänyt Heikkinen naurahti.