Uutisen päiväys

15.3.2005← Takaisin

Ski Cross avaa Rukan freestylen MM-kilpailut

Keskiviikkona päästään Rukan MM-kilpailuissa vihdoin tositoimiin, kun Ski Crossissa lasketaan karsintakilpailu. Perjantaiseen finaaliin pääsevät karsinnoista 16 nopeinta naista ja 32 miestä.

Rukan eturinteeseen rakennettu Ski Cross –rata keräsi kehuja virallisten harjoitusten jälkeen. Vaikka rata on Keski-Euroopan ratoja hieman lyhyempi, on siihen saatu sopiva määrä säpinää.
- Tämä on yksi parhaimmista radoista, ellei peräti paras. Siinä on koko ajan toimintaa ja siihen on saatu puristettua koko lajin henki: löytyy hyppyjä, lainelatuja ja cornereita. Monet radat muistuttavat enemmänkin alppihiihdon suurpujotteluratoja, mutta tämä on todella hyvä rata, ylisti Jenni Kilpinen ja samoilla linjoilla oli Juha Haukkalakin.
- Hemmetin hyvä! Hyppyjä on sopivasti ja vauhtikin on ok. Se on sopivan monipuolinen, jolla täytyy osata kääntyä ja hypätä. Kun radalle päästetään neljä laskijaa yhtä aikaa tulee varmasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.  

Yksi ainoa tavoite

Keskiviikon karsinnassa laskijat ovat kuitenkin yksin, sillä tuolloin kilpaillaan vain aikaa vastaan. Karsinnoista läpipääseminen onkin jokaiselle urheilijalle ensimmäinen haaste.
- 32 parhaan joukkoon pääseminen on tavoitteenani, mutta mielellään vielä 16 joukkoon ja voittamistahan yritetään aina, Haukkala totesi.
Kilpisen on päästävä 16 parhaan joukkoon, jotta finaalipaikka olisi selviö. Jyväskyläläinen panostaakin hyvän ajan tekemiseen.
- Muuta tavoitetta ei voi olla, mutta samalla viivalla on paljon kovia laskijoita. Kenellä sitten kulkee ja millä nopeudella tällä radalla, se nähdään keskiviikkona, Kilpinen pohti.
Suomen Ski Cross –joukkueen valmentaja Toni Ollikka oli viimeisten harjoitusten jälkeen varsin luottavaisella mielin.
- Rata on tehty viimeisen päälle ja se sopii hyvin suomalaisille. En kuitenkaan usko, että erot tulevat kasvamaan suuriksi, pikemminkin taistelu jatkopaikoista on äärimmäisen tiukka, Ollikka arvioi.
Vaikka suomalaislaskijat eivät maailmancupissa ole kivunneet tällä kaudella palkintopallille, ovat he olleet hyvin taistossa mukana. Ollikan mielestä joukkueen laskijoilla onkin selvä tavoite:
 - Kaikki suomalaislaskijat finaaliin, ei voi olla muita tavoitteita, hän vakuutti.

”MM-kilpailut mielenkiintoinen kokemus”

Suurimmat menestyspaineet suomalaisista kantaa Jenni Kilpinen, joka on uransa aikana laskenut kahdesti kolmanneksi maailmancupissa ja sijoittui tällä kaudella opiskelijoiden talviuniversiadeissa hopealle.
- Totta kai lähden hakemaan mitalia, mutta sitä samaa tavoittelee moni muukin, Kilpinen muistutti.
- Nämä ovat ensimmäiset MM-kilpailut Ski Crossille ja se on varmasti mielenkiintoinen kokemuksenakin. Kotikisat ja kotiyleisön kannustus antaa varmasti vielä enemmän lisätsemppiä.
Samaisissa talviuniversiadeissa Juha Haukkala oli Kilpistä vielä asteen parempi, sillä hän nappasi kultaa. Helsinkiläistynyt seinäjokelainen voitti viime keväänä myös arvostetun Åre Salomon Crossmax –kilpailun Näistä voitoista Haukkala saikin aimo annoksen itseluottamusta.
- Jos itseluottamuksesta on koskaan ollutkaan puutetta, hän naurahti.
- Tällä kaudella minulla on ollut hieman epäonnea kilpailuissa, mutta nopeuteni kyllä riittää!
Haukkala starttaa keskiviikkona karsintaan numerolla 30 ja Kilpinen numerolla 6. Muiden suomalaisten laskunumerot ovat seuraavat: Anu Pesonen 14, Pia Käyhkö 21, Tommi Viirret 28, Ville Lehtinen 31 ja Juhani Vainio 32.