Uutisen päiväys

26.3.2006← Takaisin

Similälle uran kolmas mestaruus

Ylivieskan Kuulan Tero Similä hiihti uransa kolmanteen Suomen mestaruuteen sunnuntaina Kotkassa, kun hän voitti perinteisen hiihtotavan 50 kilometrin kilpailun. Similä voitti Valkeakosken Hakan Sami Pietilän 59,4 sekunnilla. Kuusamon Erä-Veikkojen Valeri Rodohlebov oli kolmas.

Kauden viimeisessä maailmancupin kisassaan Oslossa vastaavalla matkalla vapaalla hiihtotavalla kahdeksanneksi sijoittunut Similä totesi Kollenin kisan vielä painavan.

”En saanut rennon letkeää hiihtoa. Se oli työstämistä, mutta yritin tasaisen hiihdon tehdä että jaksaisin loppuun asti ja hyvin jaksoin”, hyvään kevätvireeseen päässyt Similä sanoi.

Sami Pietilä kertoi opiskelukiireiden verottaneen syksyä, mutta kevätlukukauden opiskeluohjelmaa oli rukattu hieman väljemmäksi.

”Mitali oli täällä tavoitteena ja se meni niin kuin elokuvissa. Vauhdinjako meni niin kuin piti, 25-35 kilometrissä jouduin antaa vähän periksi, mutta loppu tuli mukavasti”, Pietilä sanoi.

Rodohlebov naureskeli pääsevänsä taas pikkuhiljaa kuntoon, kun kesä lähestyy.

”Alku oli aika jäykkä, ajattelin kymmenen kilometrin päästä että ei tule mitään”, Rodohlebov sanoi.

Rodohlebovin kanssa mitalisti taisteli Matti Heikkinen, jonka vauhti kuitenkin hiipui loppua kohti ja Rodohlebov vei pronssin 16,7 sekunnin erolla.

Tulokset ja muuta SM-Kotkasta: http://www.smhiihdotkotka2006.fi/