Uutisen päiväys

20.3.2005← Takaisin

Sami Mustosen parikumparehopea antoi Rukan MM-kisoille kruunun

Eilisen kumpareiden finaalin pettymys poistui kotiyleisön mielestä, kun MM-kilpailujen viimeisessä lajissa, parikumpareissa saatiin vihdoin suomalainen palkintopallille. Sami Mustosen edelle kiilasi vain USA:n Toby Dawson. Myös pronssimitali meni USA:han ja Jeremy Bloomille. Naisissa MM-kultaa voitti Kanadan Jennifer Heil, hopeaa sai Norjan Kari Traa ja pronssia Japanin Aiko Uemura.

Miesten parikumpareiden viimeisistä vaiheista tuli jäsenten välinen kilpailu, sillä välierissä kohtasivat Suomen Mikko Ronkainen ja Sami Mustonen sekä USA:n Toby Dawson ja Jeremy Bloom. Amerikkalaisten kisa meni tiukalle, mutta Mustonen oli laskussaan Ronkaista selvästi parempi.
- Minulta puuttui laskussa herkkyys. Lisäksi monostani hajosi yksi tärkeä solki juuri ennen starttia ja jalkani oli löysänä laskun aikana. Mutta ei se lasku siihen mennyt, Sami oli vain minua parempi, Ronkainen tunnusti.
Aivan kaikkia laskijoita parempi Mustonen ei ollut sunnuntaina, sillä Toby Dawson valloitti maailmanmestaruuden tuomariäänin 20-15. Rovaniemeläinen joutui vaihtamaan hyväksi ja nopeaksi havaitun punaisen radan siniseksi juuri finaaliin, eikä onnistunut täydellisesti.
- Ylähyppy tuli vähän takapainoisesti alas, enkä saanut sitä kunnolla kiinni. Keskipätkällä lasku karkasi vähän, Mustonen arvioi, mutta oli kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen hopeamitaliinkin.
Siitä kun hän oli edellisen kerran pokkaamassa arvokisamitalia, oli kulunut jo kuusi vuotta, ja tähän aikaan on ehtinyt mahtua paljon vastoinkäymisiä.
- Kolmet viimeiset arvokisat ovat menneet oikeastaan ohi suun. 2001 ja 2003 hajotin polven ristisiteen juuri ennen kisoja ja 2002 olympialaisissa sairastuin ruokamyrkytykseen viikko ennen starttia, hän kertasi.
Tämän kaudenkin Mustonen aloitti loukkaantuneiden kirjoissa, sillä hän mursi molemmat ranteensa kuivaharjoituksissa. MM-hopea taskussaan hän osasi jo nauraa epäonnelleen.
- Kymmenen vuotta putkeen olen hyppinyt aitoja, mutta nyt takerruin aitaan kiinni. Oli meikäläisen onni, että MM-kilpailut olivat näin myöhään ja pystyin rakentamaan kuntoni täysin näihin kisoihin.

Ronkainen tyytyväinen itsensä kasaamisesta

Miesten kisan voittaja Dawson oli pahoillaan joutuessaan pudottamaan joukkuekaverinsa Bloomin välierissä.
- Yleensä laskemme Jeremyn kanssa vastakkain vasta finaaleissa ja olisimme varmasti saaneet aikaiseksi kunnon show’n, hän harmitteli.
Bloom oli harmissaan enemmän huonosti sujuneista laskuistaan kuin siitä, ettei hän pystynyt uusimaan kahden vuoden takaista parikumpareiden maailmanmestaruuttaan.
- Mitaliin olen kuitenkin tyytyväinen. Minulle jäi vähän huono maku suuhun näistä kisoista, mutta saanpahan siitä lisämotivaatiota seuraavaa kautta varten, lauantaisesta kumparefinaalista pudonnut maailmancupin ykkösnimi totesi.
Bloom voitti pronssikamppailussa Ronkaisen tuomariäänin 21-14. Mitalitta jääminen harmitti luonnollisesti kaksinkertaista maailmanmestaria, mutta hän oli silti tyytyväinen siihen, miten hän pystyi kasaamaan itsensä lauantaisesta pettymyksestä.
- Vielä aamulla mietin, miten saan itseni kasaan, Ronkainen myönsi.
- En ole enää niin pettynyt kuin eilen, mutta totta kai harmittaa edelleen.

Lassilan haikeat jäähyväiset

Muista suomalaisista Juuso Lahtela karsiutui heti ensimmäisellä kierroksella saadessaan vastaansa Ruotsin Fredrik Fortkordin.
- Lähti lapanen vähän käsistä keskipätkällä, mutta yritystä ainakin oli, sijalle 33 sijoittunut kumparejoukkueen nuorimmainen totesi.
Haikeimmilla mielin oli varmasti kuitenkin Lauri Lassila, joka laski Rukalla viimeisen kilpailulaskunsa. Yhdeksäs sija ei lämmittänyt hirveästi itsensä jo veteraaniksi laskevaa Lassilaa, mutta laskuunsa hän oli tyytyväinen.
- Päätin vetää niin hyvän laskun kuin pystyn, mutta japanilainen (Yu Masukawa) oli parempi. Tiesin, että meni tiukalle, mutta juuri tuollaista laskua lähdin hakemaankin, Lassila sanoi.
- Nyt on haikea olo, mutta oli hieno vetää viimeinen lasku juuri tällä radalla. 

Naisten mitalikolmikolle balsamia 

Naisten parikumpareissa voiton vei Kanadan Jennifer Heil, joka eilen sijoittui suureksi pettymyksekseen kumpareissa vasta viidenneksi.
- Tämä on hieno tapa päättää kausi. Tein tänään sellaisia asioita radalla, mitä en tehnyt eilen. Paransi laskujani koko ajan ja löysin jostain aina vain lisää energiaa, hän hämmästeli.
Naisten kisan hopealle laski freestylen valovoimaisin naislaskija Norjan Kari Traa, jolla oli myös mahdollisuus ottaa Rukalta hattutemppu eli kolme perättäistä maailmanmestaruutta kumpareissa. Myöskään Traa ei tähän kyennyt.
- Nämä olivat neljännet MM-kilpailut, josta olen ottanut mitalin, joten en voi olla kuin tyytyväinen, hän sanoi vakuuttaen olevansa mukana vielä ensi kauden.
Kolmanneksi laski Japanin Aiko Uemura, joka lauantaina jäi niukasti palkintopallin ulkopuolelle.
- Tämä mitali merkitsee paljon minulle ja japanilaisille faneille. Karsinta meni minulta sen verran huonosti, että voin olla todella tyytyväinen tähän mitaliin.
Uemura oli naisten joukosta ainoa, joka hyppäsi kisassa off axis –hypyn, korkki-7:n.
- Olen harjoitellut sitä niin paljon, että voin hypätä sen milloin vain, hän vakuutti.