Uutisen päiväys

6.1.2007← Takaisin

Sami Jauhojärvi nousi kuudenneksi

Sami Jauhojärvi nousi Tour de Skissä kuudenneksi, kun hän oli toiseksi viimeisessä osakilpailussa kolmas.

Se oli suomalaiselle mieshiihtäjälle ensimmäinen normaalimatkan palkintopallisija maailmancupissa sitten vuoden 2001 Lahden MM-kisoja edeltäneiden aikojen ja Jauhojärvelle uran paras sijoitus maailmancupissa.

Miesten 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailun voitti Eldar Rönning, joka jätti Ivan Alipovin 0,6 sekunnin ja Jauhojärven 1,6 sekunnin päähän. Angerer oli viides ja piti kokonaisjohtonsa.  Jauhojärven kilpailu sujui läpi kilpailun kärkiryhmässä ja kuudennen kierroksen loppupuolella tapahtunutta kaatumista lukuun ottamatta hyvin.

”Siihen kaatumiseen meni kymmenen bonussekuntia. Ensimmäisessä paikassa en edes yrittänyt, mutta toisessa olisin kokeillut, jos en olisi kaatunut sitä ennen. Siinä oli tänään voitto tarjolla, mutta liian hoppu oli loppusuoralla, siinä olisi pitänyt malttaa pitää (tasatyöntö)tekniikka kasassa enemmän. (Eldar) Rönning ja Ivan (Alipov) pukkasivat niin lujaa. Hyvin jäi vielä energiaakin, ei tyhjentynyt, vaikka kolme kierrosta tuntui, että limitillä mennään. Huomenna lähdetään vielä parantamaan sijoituksia, vaikka vapaan tekniikka on ollut vähän hakusessa”, Jauhojärvi suunnitteli.

Miesten kilpailussa Ville Nousiainen oli 21:s ja lähtee samalta sijalta myös päätösosakilpailuun.