Uutisen päiväys

13.12.2006← Takaisin

Sami Jauhojärvi kahdeksas Cognen 15 kilometrillä

    Loppua kohti kiristänyt Sami Jauhojärvi oli kahdeksantena paras suomalainen Italian Cognessa hiihdetyssä 15 km:n perinteisen kisassa. Eldar Rönning vei voiton kovan norjalaisrintaman vahvimpana lenkkinä.

    - Tasatyöntöpumppu oli huippukunnossa, parempi kuin koskaan ennen, arvioi Jauhojärvi, joka kisan viime kilometreillä eteni vakuuttavaa vauhtia ja nosti sijoitustaan hurjasti. Seitsemän kilometrin väliajoissa hän oli sijalla 34 lähes 29,4 sekuntia kärjen jäljessä. Viisi kilometriä myöhemmin sijoitus oli 15:s ja aikaero oli lähes puolittunut, 15,9 sekuntia. Kilometriä myöhemmin, 13 kilometrissä sijoitus oli kahdeksas ja aikaero 15,5 sekuntia. Maalissa ero kärkeen oli enää 10,1 sekuntia, sijoitus säilyi ennallaan eli kahdeksantena. Palkintokorokkeesta Jauhojärven erotti enää vaivaiset 4,7 sekuntia.

    Maalissa Jauhojärvi totesi pystyneensä pitämään vauhdin koko ajan tasaisena.
    - Se taktiikka kantaa näillä korkeuksilla aika hyvin, hän sanoi ja totesi kärjen olevan lähellä.
    - Sitä päivää tässä odotellaan, että se ykkössija tulee. Viime vuonna jäin Rukalla kärjestä 13,3 sekuntia, nyt eroa oli reilut 10 sekuntia ja palkintopallisijaan alle viisi, Jauhojärvi tuumasi ja kiitteli myös suksiaan.
    - Huoltoryhmä on onnistunut tänä vuonna joka kisassa, hän sanoi.

    Päivän muut suomalaiset etenivät tulosluettelossa päinvastoin kuin Jauhojärvi. Ville Nousiainen ja Tero Similä olivat alkukilometreillä parinkymmenen joukossa. Lopputuloksissa Nousiainen oli 34:s, 50 sekuntia kärjestä ja Similä 35:s, kaksi kymmenystä Nousiaisesta.

    Miesten hiihtojoukkueen valmentajan Eero Hietasen mukaan Cognen 1520 metrissä hiihdetty kolmen kilometrin lenkki oli ”tarkka hiihdettävä” vaikka korkeuseroa olikin vain 48 metriä.
    - Ekassa nousussa ja jyrkissä kohdissa ei saanut vetää itseään liian tiukoille, koska matkalla oli vaikea palautua. Olosuhteet kisassa olivat lähes ihanteelliset. Aamulla oli neljä astetta pakkasta ja kilpailun aikanakin lumi pysyi pakkasen puolella. Ei tänään kenelläkään ollut voiteluongelmia, hän arvioi.

    Cognen perinteisellä hiihdetyllä 15 kilometrillä norjalaisten panos oli huikea. Maailmancupin johtajan keltaisessa liivissä hiihtänyt Eldar Rönning vahvisti johtajan otettaan voittamalla maanmiehensä Tor Arne Hetlandin 3,6 sekunnilla. Seitsemän parhaan joukossa oli viisi norjalaista, kaikki 8,9 sekunnin sisällä. Kisan kolmanneksi hiihti Venäjän Eugeni Dementjev ja viides oli Ruotsin Anders Södergren.

    - Norjalaiset valmistautuivat tähän kisaan kahdella täysin erilaisella tavalla. Osa teki kuten suomalaiset eli tuli paikalle noin viikkoa aikaisemmin. Osa puolestaan tuli paikalle vasta lähes suoraan kilpailuun eli oli paikalla edellisenä iltana, tiesi Eero Hietanen.
    Päävalmentaja Magnar Dalenin mukaan ainakin kisan kärkikaksikko oli ylhäällä pitempään, kun taas Odd Björn Hjelmset (4:s) ja Frode Estil (6:s) tulivat paikalle viime tipassa, samoin teki myös naisten kilpailussa sijalle 17 hiihtänyt Marit Björgen.

    Tulokset ja cup-tilanteet: www.fis-ski.com