Uutisen päiväys

17.11.2006← Takaisin

Salpausselän kisat tutkii aiempaa tarkemmin toimintaympäristöään

Salpausselän Kisat tutkii suuren yleisön asenteita ja mielikuvia kisoista.

Nyt toteutettava Kisojen imago- ja asennetutkimus on osa kisaorganisaation ja Lahden Ammattikorkeakoulun Liiketalouden laitoksen välistä yritysyhteistyöprojektia. Projektin tiimoilta toteutetaan talven aikana yhteensä kuusi kattavaa markkinatutkimusta. Näiden tarkoituksena on täydentää jo olemassa olevia palaute- ja raportointikanavia kisojen keskeisiltä sidosryhmiltä. Nyt tehtävät markkinatutkimukset kohdistetaan seuraaville sidosryhmille: suuri yleisö, kisayleisö, yritykset, media, joukkueet sekä vapaaehtoiset.

Tutkimukset ovat osa strategiakauden 2004-2010 seurantaa. Salpausselän Kisojen johtoryhmä on asettanut tavoitteekseen olla vuonna 2010 maailman parhaiten järjestetty pohjoismaisten hiihtolajien maailmancup-tapahtuma. Vision toteutumista seurataan 35 kriittisen menestystekijän pohjalta, mitkä jakautuvat edelleen seitsemään osa-alueeseen: järjestämisoikeudet, talous, organisaatio, olosuhteet, suuri yleisö, yritysyhteistyö ja media.

***
Osallistu Salpausselän Kisojen kehittämiseen. Kerro rehellinen mielipiteesi, mitä ajattelet Salpausselän Kisoista nyt ja minkälaisen haluaisit tapahtuman olevan tulevaisuudessa. Salpausselän Kisat mittaa suuren yleisön asenteita ja mielipiteitä viikoilla 46-48. Tutkimus toteutetaan tutkimussuunnitelman mukaisesti kahdessa osassa eli verkkoympäristössä sekä satunnaishaastatteluilla Lahdessa. Aikaa kyselylomakkeen täyttäminen vie vain pari minuuttia, ja kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kahden hengen VIP-klubi paketti kisasunnuntaille 11.3. Kyselylomakkeeseen pääset Hiihtoliiton www-sivuilla olevasta bannerista.