Uutisen päiväys

9.2.2009← Takaisin

Salpausselän kisat ovat yksi YK:n Lasten oikeuksien yleissopimuksen 20-vuotisjuhlatapahtumista

    Salpausselällä on otettu tänä vuonna erityisesti lasten tarpeet huomioon. Lapsille on omaa ohjelmaa varsinaisten kilpailujen lisäksi runsain mitoin.

    YK:n LASTEN OIKEUKSEN YLEISSOPIMUKSEN JUHLAA

    YK:n Lapsen oikeuksien yleissopimus on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus.

    Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia. Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 20 vuotta 20.11.2009. Juhlavuosi käynnistyi lapsen oikeuksien päivänä 2008. Juhlavuonna 2009 järjestetään yhteistyössä ministeriöiden ja järjestöjen sekä lapsiasiavaltuutetun kanssa useita tapahtumia ja Salpausselän kisoilla on kunnia olla yksi näistä tapahtumista, jossa juhlavuotta juhlitaan. Tasavallan presidentti Tarja Halonen toimii juhlavuoden suojelijana.

    Sopimuksen kolme keskeistä teemaa ovat lapsen oikeus

    • erityiseen suojaan ja hoivaan
    • riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista
    • osallistua ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti itseään koskevaan päätöksentekoon

    YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan aikuisilla on velvollisuus kuunnella lapsen mielipidettä. Jokaisella alle 18-vuotiaalla lapsella on oikeus osallistua ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti itseään koskevaan päätöksentekoon. Käytännössä osallistuminen tarkoittaa mahdollisuutta ilmaista mielipiteensä. Se tarkoittaa, että aikuiset kuuntelevat lapsen mielipidettä ja ottavat sen huomioon.

    TÄHTITARHA

    Lahden Ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan laitoksen ensimmäisen vuoden Sosionomi AMK -opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat lapsille oman Tähtitarhan, eli touhupaikan, jossa lapset voivat leikkiä tai lepäillä valvotuissa oloissa tunnin ajan. Tähtitarha löytyy pääkatsomorakennuksen 4-rapusta, alakerrasta. Tähtitarhassa pääsee mm. askartelemaanmaiden lippuja, touhuamaan ja vaikkapa maalailemaan kasvomaalauksia.

    LAATUOHJELMAA PIENIMMILLE

    Kisojen yleisöteltassa lapsia viihdyttää perjantaina ja sunnuntaina LAMK:n Musiikin laitoksen opiskelijoiden luoma ”Super-Maire suksilla” –lastenshow sekä lasten suosikki Hilarius-Hiiri.
    Alueella näkee myös Sirkus Aikamoisen huimia temppuja. Lapsille rakennetaan oma luminenkiipeilykukkula. Lahtelaiset päiväkodit ovat jälleen lämpimästi tervetulleita kisavieraaksi perjantaina 6.3.2009.