Uutisen päiväys

19.9.2005← Takaisin

Saariselkä on maastohiihdon yhteistyökumppani Lapissa

Saariselkä on nyt suomalaisen maastohiihdon ykköspaikka Lapissa. Yhteistyöstä on sovittu Pohjois-Lapin Matkailu Oy:n ja Suomen Hiihtoliiton kesken. Sopimus kattaa tulevan kauden ja lisäksi siihen sisältyy optio neljälle seuraavalle vuodelle.

Päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan yhteistyöhalukkuus on keskeinen asia sopimusta tehtäessä. "Olosuhteiden kehittäminen hyvässä yhteistyössä on kaiken a ja o", Jylhä sanoo.

Pohjois-Lapin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Sanna Kortelainen toteaa, että Saariselkä haluaa kehittää Saariselän aluetta maastohiihtokohteena hyvässä yhteistyössä Suomen Hiihtoliiton kanssa. "A-maajoukkuekäyttöön erinomaisesti soveltuvat harjoitteluolosuhteet vahvistavat Saariselän profiilia maastohiihdon kärkikohteena Suomessa”, hän uskoo.

Saariselälle Suomen pisin ensilumenlatu

Olosuhteiden kehittämisessä yksi keskeisistä asioista on uusi ensilumenlatu, jonka myötä Saariselkä kehittää voimakkaasti alkutalven maastohiihto-olosuhteita.

Syksyllä 2004 Saariselälle rakennettiin neljän kilometrin ensilumenladun lumetusjärjestelmä. Tulevalle talvikaudelle Saariselkä nostaa edelleen asemaansa maastohiihtokohteena avaamalla Suomen pisimmän ensilumenladun. Lokakuussa valmistuvan lisäkilometrin myötä Saariselältä löytyy maan pisin (5 km/suunta) lumetettu ensilumenlatu, joka soveltuu erinomaisesti myös Suomen Hiihtoliiton A-maajoukkueen harjoitteluun.

”Ladun profiili on monipuolinen ja se sopii erilaisessa kuntotilanteessa oleville hiihtäjille. Saariselän ensilumenlatu täyttää harjoituskauden harjoittelulle asetettavat vaatimukset niin juniorien kuin maailman huipputasolla olevien A-maajoukkuehiihtäjienkin osalta, " vakuuttaa maastohiihdon päävalmentaja Reijo Jylhä.

Vuosien 2004-2005 aikana  ensilumenlatuun on investoitu  n. 800 000 euroa. II-vaiheen rakentamisella ensilumen ladun profiiliin saadaan vaativuutta korkeuserojen myötä, jolloin latu palvelee kuntohiihtäjien lisäksi maailman maastohiihdon huippuja.

Kokonaisuudessaan Inarin kunta on investoinut Saariselän alueen kehittämiseen, yhteensä 2,3 M euroa vuosina 2004-2005. Inarin kunnanjohtaja Reijo Timperin mukaan Inarin kunnan panostukset Saariselän alueen kehittämiseen jatkuvat myös tulevaisuudessa.

Euroopan unionin pohjoisimpana hiihtokeskuksena Saariselän lumetusolosuhteet ovat ensiluokkaiset ja hyvissä olosuhteissa latu saadaan lumettua 20 lumitykin voimin varsin nopeasti. Edellisvuosien sääolosuhteista voidaan päätellä, että Saariselällä laduille päästään jo lokakuun puolivälissä.