Uutisen päiväys

27.4.2006← Takaisin

Saariselkä jatkaa maastohiihdon yhteistyökumppanina

Saariselkä jatkaa maastohiihdon yhteistyökumppanina seuraavat neljä vuotta. Uudistettuun sopimukseen on lisätty entistä enemmän yhteistä toimintaa sekä marraskuun ensilumen leirien lisäksi myös vaellusleiri elokuulle. Yhteistyö kuuluu osana Saariselän vahvaan panostukseen maastohiihdon ja sen olosuhteiden hyväksi.

Osapuolet iloitsivat jatkuvasta yhteistyöstä Saariselällä, jossa päättyy perjantaina hiihtäjien vanhan kauden lopettajais- ja uuden kauden aloitusleiri. Paikkakunnalla on ollut aurinkoinen sää ja hiihtäjät ovat päässeet nauttimaan hiihdosta hyväkuntoisilla laduilla. Reijo Jylhä on vetänyt päivittäin hiihtokoulua hiihdon harrastajille.

Ensilumen leirille Saariselällä tulevat marraskuun kahdella ensimmäisellä viikolla kaikki Hiihtoliiton maajoukkueet. Saariselkä panostaa voimakkaasti erityisesti ensilumen kauden olosuhteiden kehittämiseen ja hiihtämään onkin tarkoitus päästä jo lokakuun alussa.

”Haluamme kehittää edelleen Saariselkää maastohiihtokohteena ja palvella kuntohiihtäjiäkin parhaalla mahdollisella tavalla. Nykyistä Suomen pisintä ensilumenlatua kehitetään edelleen yhä toimivammaksi. Olemme erityisen iloisia, että hyvin toiminut yhteistyömme Hiihtoliiton kanssa jatkuu. Näemme tässä yhteistyössä paljon mahdollisuuksia”, Sanna Kortelainen Pohjois-Lapin Matkailusta kertoo.