Uutisen päiväys

22.3.2006← Takaisin

S-freestyle Camppien finaalit viikonloppuna Serenassa

25.-26.3 Serenassa Korpilammella kilpaillaan viikonloppuna S-freestyle Camps 2006 finaali tapahtumassa.

Viikonloppuna Serenaan saapuu n. 100 freestylestä innostunutta junioria, ikähaitarilla 5-15 vuotta. Mukana viikonlopun tapahtumassa ovat maajoukkueen valmentajat sekä laskijoita Janne ja Juuso Lahtelan johdolla. Finaaliin osallistuvat nuoret saavat valmennusta maajoukkueen laskijoilta ja valmentajilta. Maajoukkuelaskijat pitävät myös hyppy- ja laskunäytökset lauantaina ja sunnuntaina.

Lauantaina kisataan tekniikkakisassa ja big airissa. Sunnuntaina on kumparelaskun vuoro.

S-Freestyle Camps

Freestylehiihdon pääyhteistyökumppanin S-ryhmän tukema valtakunnallinen Freestyle juniori/nuorisoprojekti jatkuu tänä talvena jo kuudetta kertaa. Kausi on sujunut varsin vilkkaana keskuksissa ympäri Suomen. S-freestyle Camppien toimintaan on osallistunut kauden aikana liki 300 laskijaa.

S-freestyle Campit pähkinänkuoressa:

- S-freestyle Campille pääsevät kaikki halukkaat monipuolisesta tekemisestä rinteessä kiinnostuneet laskijat.
- S-freestyle Campillä lasketaan mm. kumpareita, hypätään, lasketaan pipea, skicrossia etc.
- S-freestyle Campit alkavat keskuksen saatua suorituspaikat kuntoon, eli joulu- tammikuun aikana kestäen aina huhtikuulle paikasta riippuen.
- S-freestyle Camppien ohjattuja treenejä vähintään kerran viikossa 2-3 tunnin ajan.
- S-freestyle Campit ovat maksuttomia kaikille halukkaille

S-freestyle Camps 2006 finaalit, Serenan hiihtokeskus

Lauantai 25.03
09:00-10:00   Ilmoittautumisten vahvistaminen Serenan laskettelukeskus, maalialue
10:00-11:30   Harjoitukset tekniikkakilpailu ja Big Air, valmentajina  maailmancupjoukkueen ja development teamin laskijat
11:30-12.00   Lounas taso I tytöt ja pojat
12:00-13:00   "S-Freestyle Camps 2006 tekniikka" tytöt ja pojat tasot I ja II
13:00-13:30   Lounas taso II tytöt ja pojat
13:30             Maajoukkueen hyppynäytös plus muuta ohjelmaa
14:00-16.00   "S-Freestyle Camps 2006 Big Air" tytöt ja pojat tasot I ja II

Sunnuntai 26.03
10.00-11.00   Harjoitukset kumpareet, valmentajina maajoukkueiden laskijat
11.00-12.00   Lounas tasot I ja II tytöt ja pojat
12.00-12.15   Maajoukkuelaskijoiden laskunäytös
12.15-14.30   "S-Freestyle Camps 2006 kumpareet" tytöt ja pojat tasot I ja II
15.30             "S-Freestyle Camps 2006 palkintojenjako"