Uutisen päiväys

16.3.2005← Takaisin

Rukan MM-kilpailujen Ski Cross –karsinta eteni suomalaisnaisten komennossa

Suomen Ski Cross –joukkueella oli selvä tavoite keskiviikkona laskettuun karsintakilpailuun: saada kaikki suomalaiset perjantaiseen finaaliin. Tavoite onnistuikin lähestulkoon täydellisesti, ja etenkin naisten puolella tulokset olivat loistavat: suomalaiset ottivat kaksoisvoiton.

Naisten karsinnassa Suomen kolmen hengen naisten ryhmä osoitti olevansa tällä hetkellä nopein joukkue Ski Crossissa. Anu Pesonen kellotti monipuolisuutta ja hyvää laskutekniikkaa vaativalla radalla nopeimman ajan 43,08, eikä toiseksi tullut Jenni Kilpinen jäänyt kuusamolaisesta kuin 0,68 sekuntia. Pia Käyhkö täydensi suomalaispanosta kymmenennellä sijallaan.
- Linjat olivat kohdallaan, mutta laskuni oli hieman jäykkää. Silmät viiruna siellä kuitenkin menin, sillä periksi ei voinut antaa, Pesonen arvioi suoritustaan jälkeen.
- Seuraaviin laskuihin pitää saada enemmän rentoutta, vaikka en minä tätä jännittänyt. Kotona on mukava olla.
Perjantaiseen finaaliin Pesonen lähtee ensisijaisesti tappelemaan itseään lähtöportista ulos, sillä hyvä startti on Ski Crossissa äärimmäisen tärkeä.
Jenni Kilpinen oli karsintalaskuunsa hyvin tyytyväinen ja arvioikin sen koko kisaretken parhaaksi tähän mennessä.
- Tein vielä harjoituksissa ajolinjavirheitä, mutta sain ne karsittua karsintaan, Kilpinen kertoi myöntäen jännittäneensä ennen starttia enemmän kuin aikaisemmin.
- Kieltämättä se pistää jännittämään, kun kuulee radiopuhelimista ja kisajärjestäjät puhuvat suomea. Ei siinä auta kuin sulkea korvat ja keskittyä laskemiseen.
Loukkaantumisesta toipunut Pia Käyhkö tuuletti maalissa jo sitä, että hän selvisi laskustaan ehjin nahoin.
- Elävänä maalissa! hän huikkasi.
Käyhkö sai murtuman lantioonsa kisareissulla marraskuussa ja Rukan aikalasku oli hänen ensimmäinen kilpailusuorituksensa loukkaantumisen jälkeen.
- Nyt on taakka pois harteilta. Pystyin nauttimaan laskemisesta ja koko ajan oli hirveä halu näyttää. Finaalissa näytetään sitten muille närhen vekottimet, Käyhkö lupasi.

Miehetkin hyvissä asetelmissa

Miehissä kärkisijat valloittivat muut laskijat kuin suomalaiset, mutta nelihenkisestä joukkueesta selvisi kuitenkin hyvillä sijoituksilla kolme miestä jatkoon. Ainoastaan Ville Lehtisen osaksi jäi jääminen finaalin ulkopuolelle.
Karsinnan nopein oli ennakkosuosikeiksi laskettava Itävallan Isidor Grüner, joka päihitti kakkoseksi tulleen Tshekin Stanley Hayerin kahdella sekunnin kymmenyksellä. Karsinta oli juuri niin tiukka kuin etukäteen arveltiinkin: 14 nopeinta laskijaa laski sekunnin sisään.
Vahvan alppihiihtotaustan omaava Tommi Viirret oli paras suomalainen ja sijoittui 10:nneksi. Juha Haukkala hävisi Viirretille ainoastaan sekunnin sadasosan ja sijoittui 11:nneksi, Juhani Vainio sijoittui 27:nneksi.
- Lasku ei kulkenut aivan yhtä hyvin kuin treeneissä, sillä vedin viimeisen pitkä kaarteen pitkäksi. Tiesin, että minulla olisi ollut mahdollisuuksia ihan kärkeen, Viirret harmitteli.
Juha Haukkala asetteli sanojaan pienen hetken suorituksensa jälkeen ja päätyi toteamaan laskunsa sujuneen ”hiukan huonosti”.
- Aika oli hyvä, mutta ”corneri” meni huonosti. No, kisassa sitten näytetään, hän totesi.
Sekä Juhani Vainio että Ville Lehtinen totesivat, etteivät olleet tyytyväisiä laskuihinsa eikä laskuaikaansa.
- Ei mitään suurempia virheitä, mutta pienet virheet kasaantuivat, Vainio analysoi.
Perjantain finaalissa Haukkala ja Vainio joutuvat heti ensimmäisessä neljän miehen erässä vastakkain.