Uutisen päiväys

1.12.2007← Takaisin

Rukan mäkikilpailu kääntyi huikeasta alusta sekavaan loppuun

Toisen kierroksen hyppyrin nokan lyhennys päätti Rukan mäkikilpailun sekavaan hämmennykseen. Voittajasta ei kuitenkaan jäänyt epäselvyyttä. Itävallan Thomas Morgenstern on mäkisirkuksen sankari kauden alkaessa.

Mäkihypyn maailmancupin ensimmäisessä osakilpailussa nähtiin ensimmäisellä kierroksella mahtava näytelmä - toinen toistaan hienompia hyppyjä suurimpana sankareina Thomas Morgenstern ja maanmiehensä Gregor Schlierenzauer, joiden hypyt kantoivat 146,5 ja 147 metriä ja pitivät mäen koon määrittelevää HS-pistettä pilkkanaan. Rukalla piste on merkattu 142 metriin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena ollut Norjan Björn Einar Romörenkin hyppäsi 143 metriä

 

Myös suomalaiset olivat kuvassa hyvin mukana. Joukkuekilpailussa ensimmäisen hyppynsä epäonnistunut Matti Hautamäki oli parhaana sijalla neljä 141,5 kantaneella hypyllään. Kymmenen parhaan joukossa olivat myös Arttu Lappi seitsemäntenä ja alastulossa horjahtanut Janne Ahonen kymmenentenä.

 

Ensimmäisen kierroksen huima ilotulitus sai myös kilpailun juryn miettimään. Vaikka 140:een yltäneitä hyppyjä tuli jo ensimmäisen kierroksen kymmenen ensimmäisen hyppääjän aikana, mitään ei tehty ennen kuin kierrosten välillä. Kilpailun TD:n, norjalaisen Torgeir Nordbyn ehdotuksesta jury päätti lyhentää hyppyrin nokkaa puolella metrillä ja laskea lähtölavaa yhdellä. Kilpailun johtajan Pekka Hyvärisen mukaan mäen profiilin muutoksella haluttiin vaikuttaa hyppyjen lentorataan, jotta sitä saatiin matalammaksi. Pelkän lähtölavan laskemisen pelättiin laskevan hyppääjien vauhteja liiankin paljon. 

 

Juryn päätös herätti hyppääjissä ristiriitaisia tunteita. Ihmetystä herätti se, että mäki muutetaan kesken kilpailun kokonaan toisenlaiseksi, eivätkä kaikki hyppääjät ehdi saada asiasta edes tietoa. Ongelmia asiasta tuli ennen kaikkea niille hyppääjille, joilla on jo tähänkin asti ollut vaikeuksia ajoittaa ponnistusta Rukan mäen tälle kaudelle muutetun profiilin vaatimalla tavalla.

 

Hyppyrin nokan lyhentäminen aiheuttikin sen, että tulosluetteloon tuli toisella kierroksella paljon normaalia enemmän ja suurempia muutoksia. Kahden kärkeä se ei muuttanut. Morgenstern voittoon ja Romören toiseksi. Kolmannelle sijalla nousi kahdeksannelta sijalta Norjan Tomi Hilde ja Schlierenzauer putosi neljänneksi. Vaikka Suomen Matti Hautamäki joutuikin antamaan periksi vain yhden sijan, häneltä ei monen muun tapaan riittänyt ymmärrystä sille, että mäkeä muutetaan kesken kilpailun. Samoilla linjoilla oli Janne Ahonen, jonka ponnistus myöhästyi niin, että toivo sijoituksen parantamisesta jäi seuraaviin kilpailuihin.

 

Pahiten suomalaisista epäonnistui toisellaan Arttu Lappi, joka oli kilpailun jälkeen aivan äimänä eikä tiennyt itkeäkö vai nauraa. Hänen ponnistuksensa myöhästyi totaalisesti ja seitsemänteen sijaa tuli 20 lisää.

 

Rukan mäkikilpailun ainoa tyytyväinen suomalaishyppääjä oli Kalle Keituri, joka sijoittui yhdeksänneksi, eikä edes tiennyt hyppyrin nokalle tehdystä muutoksesta. Keituri piti hyvän sijoituksensa avaimena ennen kaikkea henkistä puolta, johon hän onkin hakenut asiantuntija-apua tälle kaudelle. Muutenkin panostus on ollut mittavaa, olihan hän koko kesän perheensä kustannuksella Saksan Oberstdorfissa harjoittelemassa. "Tässä kilpailujen alla oli vähän taas merkkejä, että itseluottamus oli katoamassa. Onneksi sain koottua itseni kilpailuun. Suomen joukkueen vahvuuteen nouseminen vaatii jatkuvaa keskittymistä. Mikäli vähänkin luovuttaa, uusia nuoria hyppääjiä tulee takaa," Keituri kuvaili.

Tulokset: www.fis-ski.com
Lisää tietoja Rukan Nordic Openingista: www.nordicopening.com