Uutisen päiväys

14.3.2005← Takaisin

"Ruka on valmis"

Freestylekauden huipennus, Rukan MM-kilpailut, avataan virallisesti tiistaina. Tuhansia työtunteja on tehty jo ennen avajaisia, mutta viimeinen rutistus on vielä edessä..

- Kaikki on mennyt niin kuin olemme sen suunnitellutkin. Organisaatiossa on hyvä henki, joten annetaan mennä vaan! antaa kisojen pääsihteeri Marko Mustonen lähtölaukauksen ensimmäisille alppilajien aikuisten arvokisoille Suomessa

Kaikki kisoihin osallistuvat joukkueet olivat saapuneet Rukalle maanantai-iltaan mennessä, ja osa lajeista pääsi jo testaamaan suorituspaikkojakin. Nämä ensimmäiset viralliset harjoitukset olivat kisajärjestäjillekin äärimmäisen tärkeät, sillä harjoitusten perusteella annetut palautteet otettiin tarkasti huomioon.
- Ehdimme vielä tehdä pientä hienosäätöä kisapaikkoihin, jos siihen on tarvetta. Palaute oli kuitenkin lähestulkoon 100-prosenttisesti positiivista, joten muutokset ovat marginaalisia, kertoo MM-kilpailujen pääsihteeri Marko Mustonen.
MM-kisa-aluetta on kiitelty jo etukäteen, sillä kertaakaan aikaisemmin ei eri lajien kisa-alueita ole kytketty toisiinsa yhtä hyvin kuin Rukalla. Hyppyjen, kumpareiden ja Ski Crossin maalialueet ovat kaikki toistensa vieressä, ainoastaan Half Pipen suorituspaikka on Ruka-tunturin eri puolella.
Tämä onkin antanut kisajärjestäjille mahdollisuuden rakentaa maalialueiden välittömään läheisyyteen yleisöalueen, joka on nimetty Northern Plazaksi.
- Kisapaikka on tehty kompaktiksi paketiksi ja Nortern Plazalta taasen löytyy mm. myyntikojuja, VIP-telttoja ja sponsoriemme yleisöä varten tehtyjä kohtauspaikkoja. Kilpailutapahtumien, avajaisten ja päättäjäisten ohessa yleisölle onkin rakennettu paljon ohjelmaa, mm. erilaisia kilpailuja ja palkintojen jaon yhteydessä olevia yleisökonsertteja, Mustonen sanoo.

Kaikki tehty yleisölle helpoksi

Konserttivieraat ovat aivan Suomen artistien huipulta, sillä Rukalla yleisöä viihdyttävät mm. Hanna Pakarinen, Beats and Styles ja Bomfunk MC’s. Lisäksi alueen ravintoloilla on omaa MM-ohjelmaa suunniteltuna aina keskiviikosta lähtien.
- Olemme tehneet palvelut ja oheistapahtuma erittäin hyviksi, joten yleisön ei tarvitse tehdä muuta kuin tulla paikalle ja nauttia!
Kisaorganisaatio uskoo, että viimeisen päälle huippukuosiin tehdyt suorituspaikat virittävät urheilijatkin huippusuorituksiin.
- Kun urheilijat viihtyvät, he venyvät huippusuorituksiin ja tuolloin yleisökin viihtyy varmasti, Mustonen maalailee luvaten:
- Ja taso tulee olemaan näissä kisoissa kova.
Mustonen on itse ollut työstämässä Rukan MM-kilpailuja jo vuodesta 2001 lähtien ja on odottanut h-hetken saapumista jo kauan. Tähän aikaan on kuulunut pitkiä työpäiviä, paljon suunnitelmia ja erilaisia toteutuksia, mutta Mustonen vakuuttaa uskoneensa tehtäväänsä.
- Ainakaan viimeiseen puoleen vuoteen ei ole tuntunut siltä, etteivätkö kisat onnistuisi, hän hymähtää. 

Mitalikahvikutsua odotellessa

Mustosen mukaan yleisön kannattaakin tulla paikan päälle katsomaan jotain sellaista, mitä ei suomalaisessa urheilussa joka päivä näe. Yleisön kannustusta haluaa myös Suomen freestylemaajoukkue, joka haluaa hyötyä kotikenttäedustaan.
Omien laskijoiden menestys kruunaisi tietenkin myös kisaorganisaation työn ja antaa toimintaedellytyksiä freestylen tulevaisuuteen Suomessa, mutta Mustosen mukaan hyvin onnistuneet kisat ovat positiivinen signaali koko lajille.
- Arvokisoilla viedään aina lajia eteenpäin. Mutta jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, niin myös suomalaismenestystä voidaan odottaa, hän sanoo salaperäisen oloisena todeten odottelevansakin kutsua joukkueen mitalikahville kisojen päätyttyä.