Uutisen päiväys

5.11.2006← Takaisin

Roponen voitti - neljä hiihtäjää Olokselta Jällivaaran joukkueeseen

Riitta-Liisa Roponen ja Venäjän Sergei Shirijajev olivat nopeimmat Muonion Oloksella FIS-kilpailuissa sunnuntaina.

Suomalaishiihtäjille vapaan hiihtotavan matkat olivat myös katsastus Jällivaaran maailmancupiin, jonne Oloksen tulosten perusteella paikkansa lunastivat naisten kilpailussa toiseksi parhaana suomalaisena kolmanneksi sijoittunut Kati Venäläinen sekä miesten kilpailun suomalaisten parhaat Teemu Kattilakoski (6:s) ja Sami Jauhojärvi (7:s).

Kilpailujen jälkeen valmennusjohto päätti valita ns. villillä kortilla myös kahdeksanneksi sijoittuneen Juha Lallukan Jällivaaran maailmancupiin, koska tämä hävisi Jauhojärvelle vain puoli sekuntia.

Roposella on maailmancupiin ns. kuuman ryhmän paikka, samoin Virpi Kuitusella ja Aino-Kaisa Saarisella, mutta suomalaismiehistä ei kenelläkään.

Roponen oli kauden avauksessaan ylivoimainen, sillä hän jätti 5 kilometrin kilpailussa Ukrainan Valentina Shevtshenkon 25,5 sekunnin päähän. Venäläinen hävisi Roposelle 32,7 sekuntia. Roponen oli hiihtoonsa tyytyväinen, vaikka kilpailun aikana silmästä irronnut piilolinssi häiritsikin hieman menoa.
"Jännitti ihan hirveästi (ennen kilpailua), oli muka hirmu huono olo lähteä hiihtämään. Vaikka pakkasta oli alle kymmenen astetta, tuli hirmu kylmä ja sormet ja varpaat jäätyivät. Se vaikutti herkkyytteen. Tyytyväinen olen kuitenkin hiihtoon ja tuntemuksiin, vaikka hienosäätöä puuttuukin", Roponen summasi ja kertoi hiihtävänsä vielä ennen Jällivaaraa Saariselällä ensi sunnuntaina perinteisen kympin.
Venäläiselle kolmannen sijan tuonut hiihto oli täysin toisenlaista kuin maailmancupin avauskilpailussa Saksan Düsseldorfissa, jossa hän jäi 41:nneksi.
"Tämä ja Düsseldorfin hiihto ovat kaksi ihan eri lajia. Düsseldorfia ei voinut verratakaan normaaliin hiihtoon, nyt oli normaalia hiihtämistä ja keskittynyttä. Hiihtona tämä oli yllättävän helppoa, hyvin sain pidettyä hiihdon kasassa", Venäläinen iloitsi.
Suomalaisista kymmenen joukkoon ylsi myös viidenneksi sijoittunut Kaisa Varis. Maajoukkuehiihtäjistä Pirjo Manninen oli 17:s.

Kattilakoski pettyi vauhtiinsa

Myös lauantaisen perinteisellä hiihdetyn kilpailun voittanut Shirijajev jätti Tshekin Martin Koukalin 18 sekunnin päähän. Kattilakoski jäi Shirijajeville 42,2 sekuntia ja oli vauhtiinsa pettynyt.
"Ei tällä menolla vauhti riitä maailmancupissa. Tukkoista on vielä", Kattilakoski kommentoi.
Suomalaismiehet hiihtivät tasaisesti, sillä Jauhojärvi hävisi Shirijajeville 46,4 sekuntia, kahdeksanneksi sijoittunut Juha Lallukka 46,9 sekuntia, 11:nneksi sijoittunut Olli Ohtonen 54 sekuntia ja 12:nneksi sijoittunut Ville Nousiainen 1.02,1. Muista maajoukkuehiihtäjistä Matti Heikkinen oli 21:s, Tero Similä 22:s ja käsien jännetuppitulehdusta poteva Toni Närväinen 46:s. Yhdistetyn maailmancupin voittaja Hannu Manninen testasi vauhtiaan maastohiihtäjien joukossa ja oli kauden avauksessaan 34:s.

Hietanen iloitsi Roposen vauhdista

Maajoukkueen valmentaja Eero Hietanen löysi päivän suurimmat ilonaiheet naisten kilpailusta.
"Ritun (Roponen) hiihto oli erittäin hyvää, kansainvälistä vauhtia. Se oli päivän isoin plussa, todella hyvä hiihto. Samoin Katin esitys oli hyvä, mutta miesten puolella ei suomalaisittain hirveästi ilonaiheita tänään ollut. Miehet olivat tasaisia, mutta vauhtia kaivataan vielä lisää", Hietanen myönsi.
Suomen maastohiihtäjien maailmancupin katsastuskilpailut alkukauden maailmancupeihin jatkuvat ensi viikonloppuna Inarin Saariselällä, jossa hiihdetään FIS-kilpailuissa perinteisellä hiihtotavalla sprintti lauantaina ja naisten 10 km sekä miesten 15 km sunnuntaina. Jällivaaran joukkuetta täydennetään Saariselän kisojen jälkeen.

Täydelliset tulokset kisajärjestäjien sivuilla: http://personal.inet.fi/urheilu/muonion.liikunta/5-11-06.htm


Lisätietoa katsastuksista ja tarkkailuista:
http://www.hiihtoliitto.fi/maastohiihto/kilpailut/katsastukset_ja_tarkkailut/