Uutisen päiväys

19.2.2005← Takaisin

Ronkainen kolmas Sauze D’Oulxin olympiakumpareikossa

Mikko Ronkaisen vauhti kiristyy MM-kisojen lähestyessä. Ronkainen nousi tänään Italian Sauze D’Oulxin kumparemaailmancupissa kolmanneksi. Päivän voittaja USA:n Jeremy Bloom otti jo kauden kuudennen perättäisen voittonsa ja varmisti näin maailmancupin voittonsa. Toinen oli saman maan Travis Mayer.

Illan finaalissa nähtiin myös kaksi muuta suomalaista: Janne Lahtela, joka oli 10:s ja Sami Mustonen sijalla 11. Lauri Lassila oli 22:s.

Kumparefinaali laskettiin samassa rinteessä, jossa ensi talvenaratkotaan olympiamitalit. Illan kolmosen Mikko Ronkaisen mukaan rinne ei ollut suoranaisesti jäinen, mutta aivan tarpeeksi haastava tulevia arvokisoja varten. Ronkaisen suoritus ei ollut täydellinen, mutta lopputulos lupaa hyvää Rukan MM-kisoja ajatellen.

- Tein tänään pari pientä virhettä, joten olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Nyt näyttää, että suunta on oikea maaliskuun MM-kisoja ajatellen. Tänään voitto jäi vain neljän kymmenyksen päähän, joten Bloomkin on hyvin kaadettavissa, Ronkainen myhäili kisan jälkeen.

Ronkaisen toinen hyppy oli hieman helpompi kuin USA:laisilla kilpakumppaneilla, jotka tekivät off-axis-hypyt molemmissa hypyissä. Ronkaisen toinen hyppy oli crossi-heli-haara, jossa ei pyöritä vartalon oman akselin ympäri.

- Olen hionut kakkoshypykseni vaikeampaa liikettä. Vielä on saatava vähän varmuutta, mutta viimeistään Rukalla otan "ässän hihasta", Ronkainen lupaa.

Mikko Ronkainen jahtaa Rukalla kolmatta perättäistä maailmanmestaruutta.

Tältä kaudelta muuramelaisella on kaksi palkintopallisijoitusta, mutta enempäänkin olisi ollut aineksia.

- Tuntuu, että koko talven olen laskenut harjoituksissa parempia laskuja. Kisoissa ollut vähän liikaa huono tuuria, ja virheitä varsinkin hypyissä. Pitää kuitenkin muistaa, että MM-kisat ja maailmancup ovat kaksi eri asiaa, Ronkainen viittaa lupaavasti tuleviin Rukan tavoitteisiinsa.

Ennen Norjassa laskettavia maailmancupin finaaleita miesten kumparecupia johtaa ylivoimaisesti USA:n Jeremy Bloom ennen saman maan Nathan Robertsia. Mikko Ronkainen on parhaana suomalaisena sijalla kuusi ja Janne Lahtela kahdeksantena.