Uutisen päiväys

2.11.2006← Takaisin

Rainer Anttila: Seurat hereillä – tulossa lainsäädännön uudistuksia 2007

    Ensi vuonna liikuntajärjestöjä koskevat mm. eläkeuudistus sekä urheilijaturvan ja rahastolainsäädännön uudistukset.

    SLU:n Taloushallintopäivillä erityisasiantuntija Rainer Anttila SLU:sta esitteli lainsäändäntöön vuonna 2007 tulevia uudistuksia

    Eläkeuudistus 2007

    Vuonna 2007 voimaanastuva eläkeuudistus yhtenäistää yksityisten alojen työeläkettä koskevaa lainsäädäntöä. Tähän rykelmään kuuluvat työntekijän eläkelaki (TyEL), joka korvaa TELin, LELin ja TaELin.

    Uudistus on jatkoa isolle vuoden 2005 uudistukselle, jossa eläkkeet sopeutettiin elinajan nousuun.

    TyELin muutosten myötä eläketurva on järjestettävä palkanmaksun alkamista seuraavan kuukauden aikana työntekijälle, jolle maksetaan palkkaa vuoden 2006 rajan mukaan vähintään 44,53 euroa kuukaudessa. Vuonna 2007 raja lienee noin 45 euroa kuukaudessa.

    Vuodesta 2007 alkaen työntekijä saa eläkeotteen vuosittain. Lisäksi vakuutusmaksujen ja niiden palautusten, eläkkeen maksun ja sen takaisinperinnän vanhentumisaika lyhenee kymmenestä viiteen vuoteen.

    Urheilijaturva uudistuu

    Laki urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta (HE 237/06) uudistuu. Uudistuksen myötä vakuutusyhtiön on ilmoitettava kuukauden kuluessa pelikauden alkamisesta lajiliitolle liittoon kuuluvan urheiluseuran tai muun yhteisön vakuutuksen alkamisesta sekä vakuutukseen kuuluvien urheilijoiden suostumuksella heidän nimensä ja henkilötunnuksensa.

    Ilmoitus on tehtävä vastaavalla tavalla myös vakuutuksen alkamisesta ja päättymisestä kesken vakuutuskauden. Ilmoitus on tehtävä viipymättä ja viimeistään kuukauden kuluessa vakuutuksen alkamisesta ja vakuutuksen irtisanomisesta tai sen päättymisestä ilman irtisanomista.

    Uudistuksessa vakuuttamisvelvollisuuden alaraja nousee 9 600 euroon (9 526,16 €). Lakiin lisätään myös urheilijoiden korvausasioiden käsittelyä vakuutuslaitoksessa koskevia säädöksiä

    Rahastolainsäädäntö uudistuu

    Tuloverolaki 116 a § (HE 144/2006) tulee sallimaan ulkomaantulon rahastoinnin. Urheilutulolla tarkoitetaan välittömästi urheilemisesta saatua tuloa ja kolmikantaperiaatteella sovittua sponsorituloa.

    Lisäksi liikuntajärjestöt ovat esittäneet muitakin kehittämiskohteita valmennus- ja urheilijarahastoon. Toiveena on, että valmennusrahaston valmennuskate nousisi. Valmennuskate on raha, joka voidaan jättää valmennusrahastoon vuodenvaihteen yli. Urheilijarahaston osalta on esitetty rahastosiirron vuosittaisen ylärajan poistoa sekä mahdollisuutta nopeampaan rahaston tuloutusaikaan eli aikaan jolloin urheilija purkaa urheilijarahastonsa.  

    Nettipalvelu palkanlaskentaan

    Pientyönantajille on avattu pitkään valmisteltu nettipalvelu palkanlaskentaan. Maksuton palvelu löytyy osoitteessa http://www.palkka.fi/

    Teksti: Rainer Anttila

    SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma, Rainer Anttila, www.slu.fi.