Uutisen päiväys

18.12.2006← Takaisin

Pro Urheilu -tunnustus Marja-Liisa Kirvesniemelle ja Kalevi Oikaraiselle

Tämänvuotisessa Pro Urheilu -tunnustusten jaossa palkituiksi tuli kaksi hiihtäjää. Kymmenen tunnustuksen saajan joukossa olivat Marja-Liisa Kirvesniemi ja Kalevi Oikarainen.

- En minä tätä vielä olisi odottanut, sanoi Suomen kaikkien aikojen olympiaurheilijoihin kuuluva Marja-Liisa Kirvesniemi,51, kiittäessään kaikkien palkittujen puolesta Pro Urheilu -tunnustuksesta.
- Hirvittävän monesta on kieltäydyttävä, mutta ei pätkääkään harmita. On se ollut sen arvoista, hän jatkoi.

Tänä vuonna 70-vuotta täyttäneellä Kalevi ”Susi-Kalle” Oikaraisella on tämän kauden lumilta takana jo 300 hiihtokilometriä, vaikka olosuhteet eivät Kuusamossakaan ole olleet kovin hyvät.
Myös Oikarainen sanoi arvostavansa saamansa tunnustuksen todella korkealle.
- Tämä on hieno asia ja kruunaa jo pölyttymässä olleen hiihtouran. Sitä välillä itsekin tuppaa väheksymään sitä, mitä on tullut tehtyä. Kun tietää, että rima on korkealla, se nostaa omatkin saavutukset uudelle jalustalle, hän jatkoi.

Kulttuuriministeri Tanja Saarela jakoi tämänvuotisen, suuruudeltaan 20 000 euron arvoisen, Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon kymmenelle urheilijalle. Tunnustuspalkintoja on jaettu vuodesta 2000 lähtien.
Urheilusta vastaava kulttuuriministeri totesi valmistelussa painopisteenä olleen, että palkituiksi tulivat erityisesti niin sanottujen pienten lajien urheilijat. Lisäksi valmistelussa oli painotettu naisurheilijoiden saavutuksia tienraivaajina suomalaisessa huippu-urheilussa.
- Lisäksi on pyritty ottamaan monipuolisesti huomioon urheilijan koko urheilu-ura ja menestyminen eri arvokisoissa sekä heidän saavutuksensa merkitys suomalaisen huippu-urheilun kehitykselle, sanoi ylitarkastaja Hannu Tolonen opetusministeriön liikuntayksiköstä.

Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon saivat:
Painija Tauno Jaskari (s. 1934), ampumahiihtäjä Heikki Ikola (s. 1947), hiihtäjä Kalevi Oikarainen (s. 1936), nyrkkeilijä Reima Virtanen (s. 1947), keilaaja Maire Rautakoski (s.1927), jousiampuja Maire Lindholm (s. 1930), vammaisurheilija Timo Solmari (s. 1937), hiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemi (s. 1955), suunnistaja Liisa Veijalainen (s. 1951), suunnistaja Outi Borgenström (s. 1956).

Kuvanveistäjä Nora Tapperin Pro Urheilu -mitalin saivat:
arikkitehti Marjatta Hara-Pietilä, urheilutoimittaja Sitg Häggblom ja liikunnanopettaja Pirjo Häggman.