Uutisen päiväys

10.12.2005← Takaisin

Poutiainen kuudes Aspenin suurpujottelussa

Tanja Poutiaisen hyvät asemat ensimmäisellä kierroksella eivät aivan riittäneet kauden ensimmäiseen palkintopallisijaan. Poutiainen oli kauden toisessa maailmancupin suurpujotteluosakilpailussa kuudes Espanjan Maria Jose Rienda Contrerasin napattua voiton.

Amerikkalaisen jetsetin suosiossa olevat Aspenin rinteet ovat olleet Tanja Poutiaisenkin mieleen, sillä viime kaudella rovaniemeläinen voitti maailmancupin suurpujottelun kyseisessä paikassa. Lauantaina Poutiainen ei aivan yltänyt samaan, vaikka olikin kolmantena ensimmäisen kierroksen jälkeen 0,39 sekuntia johtavaa Espanjan Maria Jose Rienda Contrerasia jäljessä.
Toisella kierroksella Kroatian Janica Kostelic osoitti taas tuttua vauhtiaan kiilaamalla itsensä kahdeksannelta sijalta neljänneksi. Vielä tärkeämmän nousun teki Anja Pärson, joka näyttää vihdoin löytäneen juonen laskuunsa. Ruotsalainen nosti itsensä viidenneltä sijalta toiseksi.
Aspenin tekniset ja kääntyvät radat olivat Poutiaiselle sopivat, mutta silti hän ei saanut laskun rytmistä kiinni eikä pystynyt nostamaan tai pitämään sijoitustaan toisella laskullaan. Hän onnistui hyvin yläpätkällä, mutta vaativalla keskiosalla eroa tuolloin johtavaan Pärsoniin kasvoi. Aivan loppuosuudella Poutiainen teki vielä virheen, jolloin hän joutui vaihtamaan laskulinjaansa ja aikaa tuhrautui liikaa. Maaliin tullessaan hän oli viides.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena olleen Itävallan Nicole Hospin palkintopallisija karkasi suksen irtoamiseen ja keskeytykseen, mutta ykkössijan haltija Rienda Contreras hallitsi hyvin hermonsa. Espanjalaisella ei ollut missään vaiheessa laskuaan ongelmia ja näin tämä suurpujotteluspesialisti nappasi uransa kolmannen suurpujottelun maailmancupvoittonsa 0,34 sekunnin erolla Pärsoniin.
Itävallan Kathrin Zettel hilasi itsensä ensimmäiseltä kierrokselta yhden sijan ylöspäin kolmannelle sijalle. Pärsonin ja Zettelin eroksi jäi vain 0,02 sekuntia. Poutiainen jäi lopulta palkintopallisijasta 0,51 sekuntia.

Tulokset: http://www.fis-ski.com/

Naisten alppihiihdon maailmancup jatkuu sunnuntaina pujottelulla. Suomalaisista kisaan osallistuu Tanja Poutiainen ja Henna Raita. Pujottelun ensimmäinen kierros lasketaan klo 10 paikallista aikaa ja toinen kierros klo 13. Aikaero on –9 tuntia.

MTV3 ja MTV3+ näyttävät naisten suurpujottelun ja pujottelun seuraavasti:

Sunnuntaina 11.12.
MTV3+ suurpujottelu 1. kierros klo 18.50, 2. kierros 21.55
MTV3 klo 22.55-23.55
Lisätietoja: http://www.mtv3.fi/