Uutisen päiväys

6.3.2006← Takaisin

Petteri Kantola kirjoitti suomalaista alppihiihtohistoriaa

Kanadan Quebecissa laskettavissa nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa suurpujottelun voittoon laski Kanadan Stefan Guay. Petteri Kantola laski hienosti toiseksi, kolmanneksi sijoittui Sveitsin Carlo Janko.

 Toinen Suomen edustaja Tuomas Huttunen laski hienosti sijalle 12.
Kantolan saavutus on suomalaisessa alppihiihtohistoriassa huikea sillä edellisen kerran arvokisamitalia nuorten kilpailuissa on juhlittu 90-luvun puolella kun Tanja Poutiainen saavutti kultaa.
Kantola oli toisena jo ensimmäisen kierroksen jälkeen ja onnistui myös toisella kierroksella. Kantola oli onnellinen ja hivenen yllättynyt hopeisesta mitalista.
- Tavoitteena oli laskea kymmenen joukkoon sillä olen Eurooppa cup pisteissä tämän ikäisissä seitsemäntenä. Lasku ei tuntunut mitenkään erityisen hyvältä mutta sijoitus tuntuu, hivenen yllättynyt olen mutta tyytyväinen, kommentoi Kanadasta tavoitettu Kantola.

Kauan Petteri ei ehdi laakereillaan levätä vaan kotimatka alkaa loppuviikosta ja seuraavaksi edessä on Suomessa alkavat ylioppilaskirjoitukset.

Tiistaina nuorten MM-kisoissa on ohjelmassa naisten suurpujottelu.

Lisää kisoista: http://www.mondiauxjuniorsalpinsquebec2006.ca/skimondial/index_a.aspx