Uutisen päiväys

9.5.2006← Takaisin

Perinteiset lajit testatuimpia ADT:n tilastoissa

Vuoden 2005 aikana Suomen Antidopingtoimkunta ADT ry suoritti ensimmäisen kerran yli 3000 dopingtestiä.

Ennätysmäärä testejä selittyy Yleisurheilun MM-kilpailuilla, joissa suoritettiin yhteensä 885 testiä.

"MM-kilpailut oli suurin urakka, missä ADT on ollut mukana. Oli hienoa nähdä, että näinkin pieni organisaatio pystyy suoriutumaan vaativasta tehtävästä kiitettävästi", ADT:n testauspäällikkö Katja Huotari sanoo.

MM-kilpailuissa oli Maailman Antidopingtoimisto WADA:n Riippumattomia tarkkailijoita, joiden raportin mukaan ADT on laadullisesti maailman huippuluokan testausorganisaatio.

Perinteiset lajit testatuimpia

ADT suoritti vuoden aikana 1775 kansallista dopingtestiä. Testejä tehtiin niin kilpailuissa kuin niiden ulkopuolella. Testauksien kohteena olivat suomalaiset sekä maassamme kilpailleet ja harjoitelleet ulkomaiset urheilijat. Testejä suoritettiin myös ulkomailla harjoitteleville suomalaisille.

Testatuimpina lajeina olivat perinteisesti hiihtourheilu, yleisurheilu ja jääkiekko. Hiihtolajeissa testejä tehtiin yhteensä 293, näistä ADT teki 165 - 64 harjoituskaudella ja 101 kilpaluissa - WADA:n osalle tuli 128 testiä, joista 14 harjoitukaudella ja 114 kilpailuissa. Myös yleisurheilussa ja jääkiekossa suoritettiin yli 200 testiä. Testaukset kohdistuivat kaikkiaan yli 70:een eri lajiin. Dopingrikkomuksia oli vuoden aikana 10.

Dopingtestien kustannukset nousussa

Analyysikulujen nousu, uusien testimenetelmien kehittäminen sekä WADA:n ohjeisiin perustuva dopingvalvonnan hallinnon lisääntyminen nostavat jatkuvasti dopingtestaukseen liittyviä kustannuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että resursseja on jatkuvasti tarvetta lisätä tai dopingtestimäärä tulee vähenemään tulevaisuudessa.

"Kansainvälisesti suuntaus on sellainen, että urheilijoiden riskiryhmiä kartoitetaan aikaisempaa enemmän ja testejä kohdennetaan näiden riskiryhmien sisällä yhä tarkemmin. Sama suuntaus tulee näkymään myös Suomen testaustoiminnassa", Huotari toteaa. Yksilöllisemmin suunnattu ja kohdennettu testaus nostaa omalta osaltaan myös dopingtestauksen kustannuksia.

Kilpailuiden ulkopuolista testausta helpottaa urheilijoiden olinpaikkatietojärjestelmä. ADT:n testauspooliin valitut urheilijat ovat velvollisia ilmoittamaan yhteys- ja olinpaikkatietonsa ADT:lle. Tämä parantaa urheilijoiden tavoittamista yllätystestejä varten.

Testitilastot näet osoitteesta:

http://www.antidoping.fi/view.cfm?page=36363F42-3BEE-4EFA-BB49-793F4D3A08A4