Uutisen päiväys

11.3.2006← Takaisin

Pärson ja Kostelic omilla luvuillaan ensimmäisellä kierroksella

    Levillä on laskettu toisen pujottelukisan ensimmäinen kierros.

    Ruotsin Anja Pärson ja Kroatian Janica Kostelic laskivat huikeat laskut Levin maailmancupin toisen pujotteluosakilpailun ensimmäisellä kierroksella. Pärson kellotti ajan 48,33 ja Kostelic on hänestä vain 0,18 sekuntia jäljessä, mutta parivaljakon jälkeen erot ovat jo huomattavasti isommat.
    Pärson piteli jälleen laskun jälkeen vasenta polveaan, mutta vamma ei ainakaan näkynyt ruotsalaisen laskussa.
    – Kun pääsee laskemaan heti alussa, alusta on vielä kova ja hyvä, jolloin polveen ei satu. Toinen kierros suorastaan pelottaa, sillä viimeisenä laskijana alusta ei enää ole niin hyvässä kunnossa, Pärson totesi.
    Tanja Poutiainen on ensimmäisen laskun jälkeen kymmenennellä sijalla, mutta rypäs palkintopallisijojen ulkopuolella on niin tiivis, että rovaniemeläinen on tällä hetkellä vain puolen sekunnin päässä kolmannesta sijasta.
    – Paketti on hyvin kasassa. Rata on vaikeimmasta päästä ja lumi aggressiivista, joten siinä täytyy osata laskea. Jyrkällä osuudella voin vielä parantaa, Poutiainen sanoi.
    Ensimmäisen kierroksen radan merkkaus sopi myös Henna Raidalle, joka paransi vauhtiaan huomattavasti perjantain osakilpailusta. Raita oli kierroksen 19. nopein jääden 2,06 sekuntia Pärsonista.
    – Rata oli oikein mukava. Jyrkkä osuus oli kulunut, mutta pystyin silti työntämään hyvin, Raita kommentoi.
    Muilla suomalaisilla ei suksi kulkenut yhtä hyvin. Sanni Leinonen oli hyvässä vauhdissa, mutta hän teki pari isoa virhettä radan loppuosalla ja sijoittui lopulta 38:nneksi.
    – Jouduin jyrkällä kaksi kertaa vetämään vauhdin pois, että mahduin porttien väliin. Laskut eivät menneet täällä niin nappiin, mitä osaan, joten en täysin ole tyytyväinen, nuori ylöjärveläinen totesi.
    Myös Marika Ollikalla, Tii-Mari Romarilla ja Noora Hatermalla oli ongelmia jyrkällä osuudella.
    – Jyrkkä ei vain ole meikäläisen alue. Se ei vaan mene, vaikka kuinka yritän painaa, Ollikka sanoi.
    Haterma ja Romar kertoivat molemmat tulleensa jyrkälle liian suoraan.
    – Olen ollut treeneissä huono tasaisella ja hyvä jyrkällä, mutta nyt se meni toisinpäin. Ei siellä näyttänyt kenelläkään olevan helppoa, paitsi niillä kahdella (Kostelic ja Pärson), Haterma arvioi.
    – Päällimmäinen fiilis on, että harmittaa. Tuli kuitenkin kaksi ulosajoa näissä kisoissa, Romar kiteytti.