Uutisen päiväys

7.2.2017← Takaisin

Pakkanen puri liian kovaa Saarijärvellä

Lasten Lumipäivät -kiertueella on meneillään neljän paikkakunnan viikko. Viikon ensimmäisenä kiertuepaikkakuntana oli Saarijärvi, jonka jälkeen vuorossa ovat vielä Kuusamo, Jyväskylä ja Suonenjoki.

Saarijärven Lasten Lumipäivien tapahtuma-alueella Kusiaismäessä riitti vilinää maanantaina, kun 220 paikallisten koulujen oppilasta kiersi rastilta rastille erilaisia lumilajeja kokeillen. Rasteina olivat suksicrossi, mäkihyppy, lumileikit ja ampumahiihdon tarkkuuspisteet.

”Päivällä sää oli mitä parhain. Aurinko paistoi ja pakkasta oli sopivasti. Koululaiset olivat innoissaan ja meillä oli oikein hyvä meininki”, Saarijärven tapahtuman vastuuhenkilö Jukka Hietaniemi kertoo.

Maanantain iltatapahtumaa kohden pakkanen kuitenkin kiristyi, mikä näkyi tapahtuman kävijämäärässä. Tiistaina pakkaslukema oli entistäkin kovempi, mikä johti tiistain koululaistapahtumien peruuntumiseen.

”Iltatapahtumassa meillä oli reilut 50 kävijää. Pakkasta oli silloin jo lähes 20 astetta, mikä selittää vähäisen kävijämäärän. Tiistaiaamuna pakkasta oli jo 24 astetta, mikä on aivan liikaa koululaistapahtumalle”, Hietaniemi kertoo.

Hietaniemi kertoo, että peruuntuneiden koululaisluokkien kanssa on sovittu vastaavanlaisen tapahtuman järjestämisestä hiihtoloman jälkeisellä viikolla.

”Toivottavasti keli suosii silloin ja saamme hyvän meiningin päälle”, Hietaniemi toivoo.

Lasten Lumipäivien kaikille avoin koko perheen iltatapahtuma järjestetään Kuusamossa ja Jyväskylässä keskiviikkona ja Suonenjoella perjantaina. Koko kiertueaikataulun näet täältä.

Lisätietoja:
Jukka Hietaniemi, Saarijärven tapahtuman vastuuhenkilö, p. 044 0241900
Lotta Lybeck, tiedottaja, Lasten Lumipäivät, lotta.lybeck@source.fi / p. 050 3052179

KUVA: Joel Nykter