Uutisen päiväys

30.9.2006← Takaisin

Olympiavoittaja Janne Lahtela valmennustehtäviin Japaniin

    Janne Lahtela jättää oman aktiiviuran kumparelaskijana. Lahtela siirtyy Japanin kumparejoukkueen päävalmentajaksi, seuraavan olympiadin ajaksi.

    Lahtela on viime kauden joukkueesta ainoa, joka lopettaa uran Torinon olympialaisiin. Lahtela saavutti urallaan kaksi olympiamitalia, hopeaa Naganosta ja kultaa Salt Lake Citystä. Lahtelalla on tilillään myös lukuisia maailmancupvoittoja ja kokonaiscupin voittoja.

    Sopimus päävalmentajana kattaa seuraavat neljä vuotta. Päävalmentajana Lahtela vastaa joukkueen mm. leiri- ja harjoitusohjelmien toteuttamisesta.
    - Huippu-urheilussa vuosi on lyhyt aika, vuodessa ei kivitaloja rakenneta. Siitä lähdettiin, että tehdään töitä rauhassa ja pitkäjänteisesti. Yhdeksi tai kahdeksi vuodeksi olisi ollut turha lähteä. Japanin kielen opiskelutkin olen aloittanut ja Japanin kulttuuriin haluan paremmin tutustua, kertoo Lahtela.

    Japanin joukkuetta tullaan näkemään myös Suomessa.
    - Suunnitelmissa on, että alku talven lumia tullaan hakemaan myös Rukalta. Tarkoitus on, että siellä harjoitellaan, missä on parhaat olosuhteet. Toteaa Lahtela ja samalla iloitsee, kun uuden pestin myötä matkustuspäivät putoaa 200 päivään vuodessa.

    Suomalaista osaamista arvostetaan maailmalla

    Freestylehiihtoa on Suomessa rakennettu systemaattisesti ja rauhallisesti jo vuosien ajan. Menestystä on tullut tullut huimasti. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomeen on tullut 12 aikuisten arvokisamitalia. Suomalaiset ovat kovassa kurssissa maailmalla.
    - Jannen siirtyminen Japaniin on jälleen hyvä osoitus siitä kovasta työstä jota olemme tehneet. Suomalaista osaamista arvostetaan maailmalla. Uskon myös vahvasti siihen, että tulevaisuudessa näemme vielä Jannen tekemässä työtä Suomalaisen freestylen eteen, kommentoi freestylen lajipäällikkö Marko Mustonen