Uutisen päiväys

23.4.2006← Takaisin

Olympiakomitealla oma nuorten huippu-urheiluohjelma 2006-2012

Suomen Hiihtoliiton Valmentajakerhon 30-vuotisjuhlaseminaarin sunnuntai aamussa Olympiakomitean kehityspäällikkö Asko Härkönen veti ison auditorion täyteen väkeä kertoessaan OK:n nuorille urheilijoille suuntaamista tukitoimenpiteistä.

OK:lla on 2006-2012 menossa nuorten huippu-urheiluohjelma, jonka tavoitteena on varmistaa nuorille, lahjakkaille urheilijoille kv. huippu-urheilun edellyttämä laadukas valmennus ja hyvät valmentautumisolosuhteet huippu-urheilumenestyksen saavuttamiseksi Olympia- ja MM-kisoissa. Toinen tärkeä tavoite on varmistaa nuorten urheilijoiden siviiliuran järkevä kehittyminen urheilu-uran aikana.

Huippu-urheiluohjelmaan voivat päästä nuoret urheilijat, jotka on todettu lahjakkaiksi. Arvioinnissa avainasemassa ovat valmentajat. Urheilijalta vaaditaan vankka motivaatio ja taustalta ammattitaitoinen valmennus ja hyvät harjoitteluolosuhteet. Aikaisemmin avainkriteerinä olleet arvokisasaavutukset ovat edelleen mukana, ei kuitenkaan yhtä tärkeässä asemassa kuin aikaisemmin. Myös lajiliiton suositus tarvitaan.

Härkösen mukaan avoin ja luottamuksellinen yhteistyö urheilijoiden, lajiliittojen ja henkilökohtaisten vastuuvalmentajien kanssa on välttämätöntä menestyksen saavuttamiseksi.
Tavoitteena on urheilija joka kantaa vastuun tekemisistään ja menestyy sekä urheilu- että siviiliurallaan.

Olympiaprojektiin mukaan hyväksytyiltä urheilijoilta OK edellyttää valmentautumisen jatkuvaa seurantaa ja onnistumisen arviointia määräajoin. 

Olympiakomitean taloudellinen tuki ryhmään valituille on vuosittain urheilijalle 2000 euroa ja valmentajalle 500 euroa. Lisäksi terveydenhuollon tuki, opinnonohjaustuki sekä työelämään siirtymistuki sekä nuorten kilpailut (EYOF ja Universiadit).