Uutisen päiväys

3.3.2006← Takaisin

OH ja KEV parisprintin mestareiksi

    Ounasvaaran Hiihtoseura voitti naisten ja Kuusamon Eräveikot miesten perinteisen tavan parisprinttiviestin Tampereen SM-hiihdoissa perjantaina.

    Mestarit olivat täysin odotettuja, mutta pieniä yllätyksiäkin Kaupin viimeiseen, viimaiseen kilpailupäivään mahtui. Niihin ei tosin lukeutunut isäntäseura Tampereen Pyrinnön hopea naisten kilvassa.

    Ounasvaaran Mona-Lisa Malvalehto ratkaisi naisten 6x1,1 kilometrin kilpailun jo ensimmäisessä nousussa, jossa hän repi vajaan kymmenen sekunnin eron muihin. Malvalehto ja Pirjo Manninen saivat kiertää osuutensa täysin ilman uhkaajia, ja maalissa eroa hopeajoukkueeseen, Tampereen Pyrintöön, oli 8,5 sekuntia.
    - Juuri näin sen suunnittelimmekin. Tarkoitus oli lähteä ensimmäisessä ylämäessä karkuun ja hiihtää sen jälkeen rennosti. Menoni tuntui tosin väsyneeltä, mutta oli se jo vetreämpää kuin torstain henkilökohtaisessa sprintissä, jossa en päässyt minnekään, Malvalehto tunnusti.
    Malvalehdon haaveet Torinon olympia-edustuksesta hupenivat pitkittyneeseen sairasteluun keskitalvella, mutta vuoden 2001 sprintin maailmanmestari Manninen ei tiedä itsekään syytä vaisuun talveensa ja putoamiseensa olympiajoukkueesta.
    - Saatoin aloittaa syksyllä kovan harjoittelun liian aikaisin suolistobakteeritulehduksen jälkeen. Ensi viikolla on tavoitteenani hiihtää kauden parhaat kilpailuni Ruotsin Borlängen ja Norjan Drammenin maailmancupin sprinteissä, talven ensimmäisen SM-mitalinsa saanut Manninen sanoi.
    Pyrinnön hopean ratkaisi kokenut Elina Hietamäki, mutta myös 19-vuotiaan Ulla Kiilin toinen onnistunut kilpailupäviä ilahdutti harvalukuista kotiyleisöä.
    Hietamäki karisti Joutsan Pommin ankkurin Pirjo Porvarin lopulta 6,7 sekunnin päähän. Pommin toinen hiihtäjä oli Mirva Rintala.
    Hietamäki ja Porvari olivat yhtä mieltä siitä, että hopeataiston ratkaisi osaltaan Hietamäen suksien parempi luisto. Pitkin päivää taivaalta tippunut pakkaslumi tekivät kelistä nihkeän, mutta Hietamäen pariskunnan autotallista löytyi sillekin sopiva pari.
    - Sekä suksenvalinta että voitelu onnistuivat täydellisesti. Onneksi niin, sillä hiihtoni oli samanlaista väkisin puurtamista kuin muissakin kilpailuissani täällä, Elina pohti.
    Kiilille koti-SM:t merkitsivat vankkaa läpilyöntiä aikuisten kansalliseen kärkeen, sillä torstain henkilökohtaisessa sprintissä hän sijoittui neljänneksi.
    - Olisi varmaan pitänyt olla paremmin hereillä aloitusosuudella eikä laskea Mona-Lisaa niin kauas, mutta täytyy muistaa, että osallistuin urallani ensimmäistä kertaa parisprinttiin. Ihan hyvin se siis meni, Ulla hymyili.

    Kurttila karkasi loppulaskussa

    Miesten kilpa oli paljon tasaisempi, sillä Kuusamon Eräveikot, Joensuun Kataja ja Joutsan Pommi jakoivat mitalisijat vain 2,2 sekunnin päässä toisistaan.
    Pommin Matti Heikkinen nykäisi noin kymmenen metrin johtoaseman, kun Eräveikkojen Valeri Rodoklebov väsyi viidennellä osuudella. Kolmantena liikkeelle päässyt Eräveikkojen Keijo Kurttila otti Jari Joutsenen kiinni ankkuriosuuden puolimatkassa, säntäsi johtoasemassa viimeiseen laskuun eikä ollut yllätettävissä loppusuoralla.
    Henkilökohtaisen sprintin hopeamitalisti Joutsen sai hieman yllättäen taipua loppumetreillä Katajan Kari Variksen kovalle kirille. Varis tavoitti jopa Kurttilaa, ja maalissa eroa oli enää 0,4 sekuntia. Joensuulaisten toinen viestinviejä oli vasta 20-vuotias B-maajoukkueeseen kuuluva Olli-Pekka Tolvanen.
    - Ajattelin lähteä karkuun jo toisella osuudella, mutta eipä se onnistunutkaan. Sain viimeiseen laskuun onneksi niin hyvät vauhdit, ettei kirissä ollut vaikeuksia, kaksi sprinttikultaa taskussaan Tampereelta poistunut Kurttila myönsi.
    - Ensimmäinen ja toinen etappini sujuivat vielä hyvin, mutta kolmas meni heikosti. Syy oli täysin minun, sillä sukseni toimivat hyvin, Rodoklebov tunnusti.
    Kataja sijoittui viime vuonna vastaavassa kilpailussa vasta 16:nneksi, mutta Varis hiihti toissa vuonna hopeaa Kiteen Urheilijoiden riveissä. Varis on monipuolinen hiihtäjä, sillä viikko sitten hän sijoittui Finlandia-hiihdossa parhaana suomalaisena viidenneksi.
    - Ehkä yllätimme, mutta mitalia tavoittelimme ja olemme mielestäni tulosluettelossa meille kuuluvalla paikalla, koska hiihdimme alkuerien nopeimman ajan, Varis mietiskeli.
    Vaikka finaalissa hiihti 16 joukkuetta, pahoilta kolhuilta vältyttiin. Torstain perinteisen 15 kilometrin pronssimies Heikkinen toivoikin, että parisprinttejä järjestettäisiin kotimaassa nykyistä enemmän:
    - Nämä olisivat helppoja järjestää ja yleisön mieleen. Kiitos järjestäjille siitä, että radan kiperin mutka oli jätetty pois, Heikkinen sanoi vinkiksi vaikkapa Pyrinnölle.
    Kurttila oli samaa mieltä Heikkisen kanssa. Mitalistit laskeskelivat, että päivän saldona taisi olla yksi alkuerissä katkennut sauva, vaikka vaihdoissa nähtiinkin melkoista häslinkiä ryyditettynä perisuomalaisilla voimasanoilla.
    - Minäkin jäin toiselle osuudelle lähtiessäni muiden alle, mutta siitä sisuuntuneena verryin päivän parhaaseen pätkääni, Heikkinen naureskeli.
    Kurttila ja Joutsen suuntaavat ensi viikolla maailmancupiin. Niin sprintteri kuin onkin, Joutsen suunnitteli osallistuvansa Kotkan SM-hiihdoissa jopa 50 kilometrille.

    Tampere
    Antti-Pekka Sonninen

    Lisää tietoja kisoista ja tulokset: www.tampereepyrinto.fi (klikkaa SM-kisojen logoa)