Uutisen päiväys

22.2.2008← Takaisin

Nuorten MM-kilpailut alkavat Espanjassa - Naisten super-G ensimmäisenä ohjelmassa

    Alppihiihdon nuorten maailmanmestaruuskilpailut avataan lauantaina Espanjan Jaca Formigalissa naisten super-G-kilpailulla. Suomalaisista radalle hyppää neljä nuorta naista.

    Suomen joukkue on tutustunut MM-kisanäyttämöön reilun kymmenen asteen lämmössä ja auringonpaisteessa. Super-G-rinne sopii suomalaisille ja valmentaja Mika Marila odottaa mielenkiinnolla huomista kilpailua.

    ”Uskon, että kisasta tulee hyvä, jos vain se lasketaan riittävän aikaisin. Yöksi on luvattu pakkasta, mutta päivällä aurinko pehmentää rinteen, jos odotellaan liian pitkään”, mietti Marila ennen joukkueenjohtajien kokousta, jossa kilpailun lopullinen aikataulu lyödään lukkoon.

    Suomalaisille hieman oudompiin vauhtilajeihin valmistautuminen onnistui naisten osalta Ylläksellä hyvin, lukuun ottamatta Nina Halmeen ikävää loukkaantumista. Halmeelta murtuivat vasemman säären luut ja jalka on jo operoitu Suomessa.

    ”Valmisteluleiri onnistui kaksijakoisesti. Harmittavaa oli Ninan loukkaantuminen, mutta muuten kaikki sujui erinomaisesti. Rinne oli kova, ja tuulen suuntaa takaa, joten saimme tosi hyvin vauhtia laskuihin”, Marila jatkoi.

    Joukkuetta ei täydennetty Halmeen loukkaantumisen jälkeen. Huomisessa super-G-kilpailussa laskevat Sanni Leinonen, Sara Partanen, Kristiina Rove ja Johanna Tikkanen. Joukkueen viides laskija Emma Happonen ei kilpaile vauhtilajeissa.

    Miesten joukkueessa toipilaita

    Miehet pääsevä Espanjassa tosi toimiin vasta sunnuntain ensimmäisissä syöksyn harjoituksissa. Huomenna ohjelmassa on vapaalaskua, rinteisiin tutustumista sekä toipumista pienistä vammoista.

    Huttusen Tuomas kaatui valmisteluleirillä ja loukkasi hieman säärtään. Röntgenkuvissa ei kuitenkaan ollut jälkeä murtumasta, joten siinä mielessä näyttää hyvältä. Mono kuitenkin painaa kipeään kohtaan jonkin verran”, miesten valmentaja Mika Pelli kertoi.

    Myös Samu Torsti on toipilaana pienen kuumeilun jälkeen. Miehillä on kuitenkin aikaa parantua kilpailuihin, jotka alkavat virallisesti harjoituksilla sunnuntaina ja syöksykilpailulla tiistaina 26.2.

    Joukkueet
    Naiset: Sanni Leinonen (s. 1989) Tampereen Slalomseura, Emma Happonen (1990) PHS Alppi Kuopio, Sara Partanen (1989) Nilsiä Ski, Kristiina Rove (1990) Espoo Slalom ja Johanna Tikkanen (1992) Espoo Slalom.

    Miehet: Andreas Romar (s. 1989) Vasa Skidklubb, Tuomas Huttunen (1988) Vuokatti Slalom, Niko Harmanen (1988) Santa Claus Ski Team Rovaniemi ja Samu Torsti (1991) Vasa Skidklubb.

    Kilpailun aikataulu, FIS Junior World Championships
    23.2. Super-G, naiset
    26.2. Syöksy, miehet
    27.2. Pujottelu, miehet
    27.2. Syöksy, naiset
    28.2. Super-G, miehet
    28.2. Pujottelu, naiset
    29.2. Suurpujottelu, miehet
    29.2. Suurpujottelu, naiset