Uutisen päiväys

30.8.2007← Takaisin

Nuorten freestylemaajoukkue valmistautuu tulevaan talveen

Nuoret kumparelaskijalupauksemme leireilevät parhaillaan Nurmeksen vesihyppyreillä. Loppukesän auringon sijasta nuoret vievät harjoituksia läpi hyvin vaihtelevassa kelissä.

30.08.2007

- Aloitimme tämän kauden leirityksen jo ennen juhannusta täältä Pielisen rannalta, josta siirryimme pian Norjan Folgefonnaan lumille, kertoo nuorten maajoukkueen valmentaja Ilkkka Wright.

Harjoituspaikat ovat olleet todella mainiot, mutta paljon puhutusta glamourista ei ole ollut tietoakaan. Vettä on satanut vaakatasossa parin viikon ajan, mutta takkatuli ja tiskivuorot ovat pitäneet tunnelman kuitenkin lämpöisenä. Joukkueeseen on valmentajan mukaan muodostunut mahtava taisteluhenki leirikesän aikana. Harjoitteluinto ja suoritukset ovat parantuneet, mitä tiukimmin olosuhteet joukkuetta vastaan ovat sotineet.

- Lisääntyneiden lumipäivien myötä meillä on mahdollisuus treenata enemmän laskutekniikka niin tasaisella kuin kumpareissa. Vesihyppyjäkin on tullut kolmen leirin aikana kiitettävä määrä, jatkaa Wright.

Harjoituksissa pääpaino on ollut hyppyjen perusasioissa, mutta tulevalle kisakaudelle uudistuneiden pisteytyksien johdosta luovuudelle on myös jätetty tilaa. Hyppyihin lisätään erilaisia asentoja ja otteita entistä enemmän.

Nuorten maajoukkue suuntaa vielä syksyn aikana pitkälle leirille Sveitsiin ennen kotimaan lumia. Näinköhän tuuli ja tuiverrus jatkuu tulevillakin leireillä, jotta sama henki ja kehitys jatkuisivat?!