Uutisen päiväys

26.11.2006← Takaisin

Nordic Openingissa olosuhteet pääosassa

    Vaikka Kuusamon Rukalla käydyssä pohjoismaisten lajien avauksessa käytiin hyviä kilpailuja, ei huonojen sääolojen aiheuttamaa tunnelman latistumista voinut välttää.

    Suomen Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen kiitteli kilpailujen jälkeen Nordic Openingin järjestäjiä hyvin tehdystä työstä.
    - Järjestäjiä ei siitä voi syyttää, että sääolot kääntyivät vastaan. Ilmoille ei kerta kaikkiaan voi mitään. Voidaan toki spekuloida sillä, pitäisikö kisojen ajankohtaa muuttaa ja sitä ollaankin tekemässä, kun kisat pidetään ensi vuonna viikkoa myöhemmin kuin tänä vuonna. On kuitenkin hyvä muistaa, että viikko sitten Rukalla sääolot olivat ihanteelliset, hän sanoi.
    - Voidaan myös harkita, kannattaisiko palata viimevuotiseen ohjelmaan sikäli, että perjantaina kilpailtaisiin muitakin lajeja kuin mäkihyppyä. Näin ehkä saataisiin ohjelmaan vähän lisää väljyyttä ja helpotettaisiin lauantaina ohjelmaa. Nyt kun lauantaina käytiin läpi neljä maailmancupin kilpailua, järjestäjät joutuivat todella tiukoille, Piirainen arvioi.
    Lauantain mäkikilpailun siirtämisestä jotkut ovat esittäneet kritiikkiä. Piirainen kuitenkin sanoi luottavansa tuomarineuvoston arvostelukykyyn.
    - He ovat varmasti oikeita henkilöitä ottamaan huomioon kaikki vaikuttavat osatekijät. Arvostelijoilla ei välttämättä ole näkemystä kaikista asiaan vaikuttavista tekijöistä, Piirainen sanoi.

    Taloudelliset vaikutukset selvitetään

    Kilpailujen siirtämisestä ja muista olosuhteiden vaikutuksista aiheutuvat kustannukset lasketaan Piiraisen mukaan tulevan viikon aikana.
    - Käymme neuvotteluja eri yhteistyökumppanien kanssa ja sen jälkeen selviää, missä mennään. Varmaa on, että tästä ei ilman kustannuksia selvitä, hän summasi.
    - Yleisötavoitteeseenkaan ei varmaankan päästy, mutta toki lauantaina väkeä oli mukavasti ja heille oli tarjolla kolme hyvää kilpailutapahtumaa, vaikka mäkihyppy lopulta jouduttiinkin peruuttamaan. Faktana pitää tietysti myös muistaa, ettei ole realistista odottaa Rukalle sellaisia yleisömääriä kuin jonnekin, missä väestöpohja on aivan toisenlainen.