Uutisen päiväys

5.1.2008← Takaisin

Morgesternin voittoputki sai jatkoa Engelbergissä

    22.12.2007

    Mäkihypyn maailmancupin toiseksi viimeinen osakilpailu ennen joulutaukoa käytiin kauniissa Sveitsiläisvuoristomaisemissa Engelbergissä. Vuoriston ilmavirtaukset auringon laskiessa olivat todella haastavat hyppääjille. Ensimmäisen kierroksen sijoitukset muuttuivat merkittävästi toisella kierroksella.

    Itävallan Thomas Morgestern jatkoi hienossa hyppyvireessä ja kirjoitti nimensä mäkihyppylegendojen joukkoon voittamalla kuudennen kerran peräkkäin maailmancup-kilpailun. Morgesternin kilpailuhypyt kantoivat 132,5 ja 133 metriä. Itävaltalaisten kokonaispanos kilpailussa oli todella vahva, sillä viiden parhaan joukossa oli neljä itävaltalaista. Kilpailun toiseksi sijoittui Andreas Kofler(AUT) ja kolmanneksi Tom Hilde(NOR).

    Suomalaisten ykköshyppääjä Janne Ahonen oli jälleen sinivalkoisen ryhmän paras, mutta ensimmäisen kierroksen lupaavat asetelmat eivät tuoneet lopputuloksissa toivottua palkintopallisijoitusta. Ahonen hyppäsi ensimmäisellä kierroksella 130 metriä, ollen kilpailun viidentenä. Toisella kierroksella hyppy jäi 115 metriin, ja loppusijoitus seitsemänneksitoista.

    Suomen joukkueen valmentaja Janne Väätäinen oli harmissaan kilpailun jälkeen, sillä Ahoselle oli luvassa paljon parempi sijoitus päivän kilpailussa.
    - Janne Ahonen oli tänään epäonninen tuuliolosuhteiden vuoksi toisella kierroksella, kertoi Väätäinen.
    - Ryhmänä tulostasoa pitää pystyä parantamaan toki myös. Odotan muilta huomisessa kisassa selvää parannusta suorituksiin, totesi Väätäinen

    Matti Hautamäki oli tulosliuskalla heti Ahosen perässä kahdeksantenatoista. Hautamäki hyppäsi kilpailussa 122 ja 123 metriä. Maailmancupsirkukseen paluuta tekevä Veli-Matti Lindström sijoittui kilpailussa 25:nneksi. Suomen joukkueen nuoret hyppääjät Sami Niemi ja Ville Larinto karsiutuivat toiselta kierrokselta. Harri Olli epäonnistui hypyssään ja myös hänen kilpailusuoritukset jäivät yhteen kierrokseen.

    Joukkueen valmentaja Väätäinen kehui nuorten mäkikotkien asennetta kilpailuun:
    - Niemi ja Larinto ovat selvästi ottaneet oikean asenteen ja vastuullisen otteen kilpailemiseen. Tänään hypyt eivät riittäneet vielä maailmancupissa toiselle kierrokselle, mutta selvittivät itsensä kunnialla karsinnasta kilpailuun ja hoitivat kilpailusuorituksensa kuitenkin hyvin. Heidän kanssaan on hyvä jatkaa eteenpäin.

    Mäkihypyn maailmancupin viimeinen osakilpailu ennen joulutaukoa hypätään huomenna 23.12. Engelbergissä. Joulun jälkeen mäkihypyn maailmancupissa hypätään perinteinen Saksan-Itävallan mäkiviikko, joka käynnistyy Saksan Oberstdorfista 30. joulukuuta.


    Tuloskooste
    Mäkihypyn maailmancup 2007-2008
    22.12.2007 Engelberg(SUI) HS 137

    1. Thomas Morgestern AUT 260,4
    2. Andreas Kofler AUT 254,4
    3. Tom Hilde NOR 252,9
    16. Janne Ahonen 217,5
    17. Matti Hautamäki 216,0
    25. Veli-Matti Lindström 186,9
    44. Sami Niemi 77,9
    48. Ville Larinto 67,2
    49. Harri Olli 62,5

    Tulokset
    www.fis-ski.com

    Kilpailuohjelma su 23.12.2007
    Engelberg(SUI) mäkihypyn maailmancup 2007-2008

    Sunnuntai 23.12.2007
    9.30 Karsinta
    11.00 1. kilpailukierros
    finaalikierros
    palkintojen jako

    Lähetysajat MTV3 ja MTV3 MAX
    Sunnuntai 23.12.2007
    MTV3 Mäkihypyn mc: Engelberg 11:40 - 13:00, 13:10 - 14:00,
    MAX Mäkihypyn mc: Engelberg 11:55 - 14:00