Uutisen päiväys

26.3.2006← Takaisin

Matti Hautamäki Suomen mestariksi kahdella komealla hypyllä

Suurmäen Suoman mestaruudet ratkaistiin sunnuntaina Rukalla. Mestariksi hyppäsi Puijon Hiihtoseuran Matti Hautamäki kahdella yli 140 metriä kantaneella hypyllä. Toiseksi liiteli seurakaveri Janne Happonen. Lauantaina pienmäen mestaruuden vienyt Lahden Hiihtoseuran Janne Ahonen oli kolmas.

Suomen mäkimaajoukkueen kärkinimistä oli Rukalla Matti Hautamäen onnistumisen vuoro. Rukan HS142 mäessä puijolainen hyppäsi molemmilla kierroksilla parhaat hypyt ja oli ainoa, joka venytti yli 140 metrin, vieläpä molemmilla hypyillään. Ensimmäinen leiskaus kantoi 140,5 metriä ja toinen vielä metrin enemmän. Pisteitä kertyi yhteensä 312,6.
Viikonlopun toisen hopeamitalinsa otti toinen puijolainen, Janne Happonen. Hän oli ensimmäisen kierroksen jälkeen vasta neljäntenä 132,5 metrin hypyllä. Toinen hyppy oli kisan kolmanneksi pisin, 138,5 metriä, minkä jälkeen pisteitä oli kertynyt 291,3.  Se nosti miehen kakkoseksi ennen lauantaina voittajaa, Janne Ahosta. Myös Ahosen ensimmäiseen hyppyyn jäi toivomisen varaa, 131 metrin leiskaus jätti miehen ensimmäisellä kierroksella vasta viidenneksi. Toisessa hypyssään lahtelainen näytti jälleen tasonsa, 136 metriä, yhteispisteet 281,1 ja SM-pronssia.
Ensimmäisen kierroksen sankareihin kuului Jyväskylän Hiihtoseuran Risto Jussilainen. Tyylikäs hyppy kantoi 135 metriä ja pisteet 142,5 olivat kierroksen toiseksi parhaat. Toinen hyppy ei kantanut aivan yhtä hyvin, 131metrin leiskaus ei riittänyt neljättä sijaa korkeammalle, pisteet 276,3.
Myös Lahden Hiihtoseuran Tami Kiurun kohtalona oli toinen hyppy, ensimmäinen  kantoi 134 metriä ja nosti miehen kolmanneksi. Lopputuloksissa sijaksi tuli viides, kun pisteitä kertyi 265,5 toisen 126 metrin hypyn jälkeen. Kuudenneksi sijoittui PHS:n Joonas Ikonen (125 m – 131 m, 258,3).

Tulokset: http://www.koillismaa.fi/eraveikot/agilite/template/index.php