Uutisen päiväys

9.3.2005← Takaisin

Matti Hautamäen voittoputki jatkui Puijolla

Matti Hautamäki voitti kolmannen peräkkäisen maailmancupin osakilpailuvoittonsa kotimäessään Puijolla. Hautamäki jatkaa myös Nordic Tournamentin kärjessä.

 Mäkihypyn maailmancup ja Nordic Tournament siirtyivät keskiviikoksi Lahdesta Kuopioon. Kuopiolainen yleisö sai mäkimontussa aihetta juhlaan, sillä Kuopion oma mies Matti Hautamäki voitti jälleen. Hautamäki on voittanut kolme edellistä maailmancupin osakilpailua ja Nordic Tournamentin molemmat kilpailut, eli Hautamäki luonnollisesti jatkaa Pohjolan mäkiviikon kärjessä.
 Hautamäki johti jo avauskierroksen jälkeen. Hypyt kantoivat 130,5 ja 128 metriä ja pisteitä kertyi yhteensä 270,3. Norjan Roar Ljökelsöy oli jälleen toinen 10,6 pistettä Hautamäelle hävinneenä. Ljökelsöy piti paikkansa Nordic Tournamentin kakkosena, siellä eroa Hautamäkeen on11,6 pinnaa. Kolmannen sijan jakoivat Tshekin Jakub Janda ja Puolan Adam Malysz. He jäivät voittajasta jo 13,4 pistettä. Janda on kolmantena Nordic Tournamentilla.

- Hypyt olivat aika samanlaisia, erittäin hyviä. Olen tyytyväinen, Matti vain oli parempi. Ljökelsöy hymyili kilpailun jälkeen. Myös Malysz oli tyytyväinen hyppyihinsä.
- Olen tyytyväinen, mäen kanssa ei ollut ongelmia ja se sopi hyvin ponnistustavalleni. Malysz kertas lehdistötilaisuudessa.

- Alku talvella ja mäkiviikolla oli sellainen fiilis, että on pakko onnistua ja tavoitteet olivat korkealla. Nyt loppukaudesta liika yritys on loppunut ja mukaan on mahtunut ripaus onnea, Hautamäki analysoi kautensa kulkua ja kertoi kaiken olleen Kuopion kisassa myös teknisesti ok.
Myös tulevista mäistä Norjassa Hautamäellä on selkeä mielipide.
- Kollenhan on ihan ihme kiikku, tai omalaatuinen mäki. Lillehammerin profiilista olen aina tykännyt ja siellä olenkin usein onnistunut.

Janne Ahosen maailmancupin kokonaisvoitto jäi vielä Puijolla varmistamatta, Ahonen oli 125,5 ja 119 metrin hypyillään 12:s. Toimittajien laskelmien mukaan kokonaisvoitto on kuitenkin jo melko varma, sillä Ahosen pitäisi lopuissa kisoissa sijoittua kaikissa vähintään 20:nneksi tai olla kerran 6:s.
- En ole huolissani, eikä ole Jannekaan. Toivon kuitenkin, että Jannen hieno kausi päättyisikin hienosti, ettei lopusta tulisi lattea, Suomen päävalmentaja Tommi Nikunen sanoi kilpailun jälkeen.

Suomella oli Kuopion kilpailussa maajoukkueen lisäksi mukana kansallinen ryhmä. Pisteille hyppäsivät Risto Jussilainen (6.), Janne Happonen (19.), Jussi Hautamäki (24.) ja Joonas Ikonen (25.). Kilpailussa olivat mukana myös Tami Kiuru (39.), Olli Pekkala (41.), Veli-Matti Lindström (43.) ja Kalle Keituri (46.).

Teksti: Katariina Karjalainen

Tulokset: www.fis-ski.com