Uutisen päiväys

22.11.2004← Takaisin

Mäkivalmentaja Ari Saukko sai vuoden 2004 Lähivalmentaja-palkinnon

Suomen Valmentajat ry on nimennyt mäkivalmentaja Ari Saukon vuoden 2004 Lähivalmentaja-palkinnon saajaksi.

Ari Saukko on valmentanut maailman ehdottomalle huipulle sekä Janne Ahosen että Tami Kiurun. Janne Ahonen voitti viime kaudella mäkihypyn maailmancupin kokonaiskilpailun. Janne Ahonen oli kauden aikana 13 kertaa palkintopallilla, kolme kertaa voittajana, viisi kertaa toisena ja viisi kertaa kolmantena. Lisäksi hän oli lentomäen MM-hopealla sekä henkilökohtaisessa että joukkuekilpailussa. Tami Kiuru oli viime vuoden maailmancupissa kuudestoista sekä lentomäen MM-kisojen kolmonen ja joukkuehopealla.

" Hyvinhän tässä vuosien varrella on hyppääjien kanssa tutuiksi tultu, mutta kipinää on edelleen puolin ja toisin. Pieni kipinöinti pitää molemmat osapuolet sopivan terävinä," toteaa Saukko.

Mäkihypyssä tulevan kauden suuri muutos on painoindeksin mukaanotto. Hyppääjälle on asetettu minimipaino, joka on saavutettava, tai muuten suksien pituutta lyhennetään puuttuvien kilojen suhteessa.

"Ahosen Jannelle sääntö sopii hyvin, mutta Kiurun Tami on tyypiltään sellainen, ettei lihasmassa oikein tunnu kasvavan vaikka voima tarttuukin hyvin. Tami joutuikin nostamaan painoaan peräti kuusi kiloa, sillä suksien lyhentäminen ei ole järkevää."

"Henkisellä puolella painonnousu oli isompi juttu kuin fyysisesti, sillä testit osoittavat, että Tami pystyy yhä lentämään hienosti," Saukko kertoi. Syksyn leutous lykkäsi ensimmäiset lumihypyt marraskuun puolivälin jälkeen, joten tulevan kauden ennustelut on syytä lykätä tuonnemmaksi.

"Valmennukseni perustana on keskustelu ja yhteistyö. Valmennus on toisen auttamista ja kunnioittamista. Emme etsi oikoteitä, vaan etenemme tavoitteisiin kovalla ja tinkimättömällä työllä", kiteytti vuoden 2004 Lähivalmentaja Ari Saukko omaa valmennuslinjaansa.

Lähivalmentaja -palkinto jaettiin tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Ikuisesti kiertävään Lähivalmentaja-pystiin nimensä ovat kaiverruttaneet aikaisemmin lentopallon päävalmentaja Timo Hoivala, yhdistetyn valmentaja Jyri Pelkonen, kestävyysjuoksuvalmentaja Kari Sinkkonen, painivalmentaja Seppo Yli-Hannuksela, hiihtovalmentaja Jorma Manninen, uintivalmentaja Esa Sievinen, uintivalmentaja Mirjami Seppälä ja nyt siis mäkivalmentaja Ari Saukko.

Palkinnon on ideoinut ja jakosäännöt laatinut lahjoittajayhtiö, Lähivakuutus. Sääntöjen mukaan vuosittaisen valmentajavalinnan tekee Suomen Valmentajat ry. Palkinnon perusteissa todetaan muun muassa "Kiertopalkinnolla haluamme kiinnittää huomiota valmentajiin, jotka yleensä saavat vähemmän huomiota osakseen, mutta tekevät arvokasta työtä kasvattamalla urheilijoista eettisesti ja moraalisesti valveutuneita ihmisiä." "Toivomme vuosittaisen huomionosoituksen kohdistuvan valmentajalle, jonka valmennustyön tulosten taustalta löytyy valmentajan korkeat eettiset ja moraaliset periaatteet, jotka näkyvät sekä valmentajan itsensä että hänen valmennettaviensa kehittämisessä."